Näytetään tekstit, joissa on tunniste avaruus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avaruus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. joulukuuta 2021

Enkeli

Tiedättekö maan. Se on varsin viehättävä pieni planeetta linnunradan nurkassa. Siellä se pyörii ajasta toiseen omaa viehkeää rataansa oman pienen aurinkonsa ympäri. Tuo Kaunis sininen planeetta.


Planeetta, meidän elämämme vaalija, tai oikeastaan maaperä juurillemme, jotta voimme kurottaa taivaisiin. Olkaa minun kanssani tänä iltana, sillä minulla on teille kerrottavaa. Kertomukseni alkaa, kun olin pieni.


Vehreä koivu humisi; sen nautinto oli sanoinkuvaamattoman kaunista ja lämpimän kesäyön taika antoi sille tilaisuuden levätä auringon autuaalta armolta. Rannassa liplatti jokin, pieni puroko lienee ollut vai ehkä jokin elämänmuoto eksynyt rantaan purlaamaan. Heinäsirkan siritys lauloi yli muiden äänien, vaikka itse olikin hennoista hennoin.


Koivun juurella pieni poika seisoi ja katseli maailmaa. Kivinen aidantapainen, johon oli laitettu puisia aitatolppia, kajasteli tummana silhuettiaan tummuvaa taivasta vasten. Ruohikko oli lämmintä ja ilma huumaavan tuoksuista ja lempeää. Maailman rakkaus kuiski sitä kuuntelevalle.


Jotakin suhahteli ilmassa. Oli mahdotonta nähdä, mitä siellä oli tai meni tai tuli. Ainoastaan sen pienen liikkeen kykeni syrjäsilmällä havaitsemaan. Hitaasti kuu kiipesi taivaanrantaa loivasti edeten. Ei ollut hoppu, ei halunnut voimiaan kuluttaa suoraan ylös kiipeämällä. Loivasti eteni verkalleen, vaan varmasti.


Poika katseli tähtiä. Kauniita tähtiä. Tuhansia tähtiä. Mitä ne lienee olivat - siihen ei ollut sellaista vastausta, joka olisi pojalle pystynyt vakuuttamaan täyden totuuden. Tähdet, pojan elämään verrattuna ajattomat tähdet, omissa valtakunnissaan, omien koivujensa juurilla huokailivat toisilleen. 


Pieni planeetta huokasi. Se tunsi pojan jalat - ja pojan ihmetyksen tästä maailmasta. Se tunsi myös pojan nälän ja olisi halunnut auttaa poikaa. Pieni planeetta, tuo hyväntahtoinen hölmö. Hölmö, sillä se halusi auttaa kaikkia. Antaa kaiken kaikkien puolesta, ja joskus se vain oli mahdotonta.  


Poika istui alas ja sormeili maata ruohikon seassa. Siirteli sitä ja huomaamattaan silitti. Pieni planeetta kehräsi. Sen elämä oli olla tässä ja nyt. Sen elämä oli olla juuri tätä hetkeä varten. Niinkuin pojankin. Aina vain, tätä hetkeä varten.


Siellä poika ja planeetta ovat. Samaisessa paikassa samaisen kuutamon alla. Edelleen ja yhä. Tätä hetkeä varten olemassa olevina.




Olen enkeli

lennän varjojen valosta

lennän edellä tuulien 

tulen veden maasta

Elämää edellä valkeuden

hiljaisuus elää ja laulaa

saniaisten joukossa 


leukani koholla

katson korkeuteen

paikkani tietäen 

ylpeästi jatkaen


kumarran sinua


Pieni planeetta, sininen, vihreä valkoinen. Se edelleen matkasi radallaan. Huimaa vauhtia läpi universumin, tuo pieni planeetta. Mukanaan sillä oli avaruusolentoja, pieniä hassuja poikia ja tyttöjä. 

Eräs koivu lauloi keväistä lauluaan. Sen oksilla vehreys asui ja hengitti. Pienet sirot satumaiset sirpaleet onnea pirskoutuivat sen oksilla tuhansiksi vehreiksi lehdiksi. Katsoin sen oksia, katsoin sen runkoa. Katsoin sen matkaa maailman ympäri ja takaisin.


Tässä kohden joku laittaa stopin. Mitä ihmettä, eiväthän koivut matkusta. Eivät ne voi sitä tehdä. Eivät niin, vaan suurempi ihme on hengittää ja sitä miettiä.


Koivu lauloi ja sen laulu kaikui yli maan. Hiiltä, ihanaa hiiltä. Kaikkialla elämää, eheyttävää elämää. Lämpöä ja valoa, toivoa; ah, yli kaiken toivottua rakkautta maailmalta ja sen asukeilta. 


Asukit, ne vain pelkäsivät. 


Pimeys asteli maan päällä. Sen tuhatjuuriset jalat kaivautuivat joka askeleella kaikkiin eläjiin. Niiden selkänahoista aseteltiin seinille kauniita kuvioita ja niiden hiljaisuus oli rikkumatonta. Mikä lienee ollut nimesi silloin, pieni planeetta. Mikä lienee olet nyt?


Rummun rikkoutuma ajan akselissa nauttien olla elossa ja kuuluva. Aika itsessään väisti ja kaikkosi. Valon säteet rakoilivat pimeyden lävitse tehden hulluja railojaan kaikkialle. Hengitin elämää ja eloa. Hengitin ja lauloin.


Pelon suurin voittotaival elämän akseleissa oli olla sellainen looginen päätelmä, jonka tutkimattomuus olisi aukottomasti poistettu. Muuttuva elämä. Sellaista elämä oli. Ja sellaista monet pienet tytöt ja pojat eivät olisi sen halunneet olla.


Hiljainen laulu kantoi yli yön

 enkeleiden kuorolaulu

vuoro naurulle ja ilolle


olen enkeli

sävelen kaiku askelten elossa

olin sana

olin sana 

ja olin sanaton sana elämäni yössä


nukuin rauhattomasti

itkien painajaisissani 

riuhtoen vapaaksi itseäni

riuhtoen ja repien


olin hiljainen yö


niiden lukemattomien toiveiden 

niiden lukemattomien 

niiden


kera kävin matkaani


anoen kaikkinaista vapahdusta 

anoen elämäni valtikkaa 

ja anoen 

hiljaisuutta


Sydänyö

lyönti, sydämen kajahtava isku

säpsähdyttävä rasahdus


olemuksen vaitonaisuus 

vaiennut lauluista kudottu viitta

vaiennut hiljaisuus


sillä sanat olivat elossa


Vaitonaisten todellisuuksien tuolta puolen

vaalittuja totuuksia

olin elämä ja voittoisa trumpettikulkue

Olin elämä ja sinä

olin hidastunut haukotus 

ja marssin kohti puhtaampia hampaita.


keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Onko sinulla jotain sanottavaa

Katso, missä menen.
Olen tässä.
asunnossani Tampereella.
Tyhjässä asunnossani
kalani kuolivat yhtä lukuunottamatta.

Täällä on iso valkokangas ja näkymätön ihminen
Ihminen itse on melkoisen pieni
hän olisi toivonut olevansa enemmän
vaan enempää ei voinut silti olla olevansa
hän toivoi aina jotain, mitä ei sillä hetkellä ollut saatavilla
hän toivoi kaikenlaista 
eikä tajunnut omaa onneaan.
se ymmärrys kulkee aina myöhässä kaiken muun kanssa

<<<

 Minkälaisessa todellisuudessa olet elämäsi
onko todellisuutesi sanojesi sointi
uusinta ja toisto
mahdollisimman monta kertaa uudelleen
ja uudelleen kaikuvat sanat tarjoten totuuttaan

sananvirta on ehtynyt
hiljalleen norunut hiljaiseen loppuunsa
yön koittaessa lumisen maiseman ylle
sananvirta ehtyy
kuunvalon siivilöimät pakkaskiteet antautuvat hiljaisille virtauksille
jokin astuu jäljen ennen niin tasaiseen valkoiseen

tähdet kaipaavat tarkkailijaa
todistajaa olemassa ololleen

solujen symbioosi, kollektiivisempi elämänkaikkeus
kuin mihin ihminen on koskaan uskaltanut kuvitelmissaan ryhtyä

Koskematon lumikidehiukkanen kohtaa kaltaisiaan
miljoonia ja taas miljoonia
painautuneena toisiinsa
leväten toisten samankaltaistensa kanssa
nähden unta mahtavista aalloista 
uudesta aamunkoitosta ja kilometrien syvyisistä massoista

keväinen linnunlaulu vapauttaa oksalle levänneen
sen vapauden matka alkaa
pienen puron kuiske
lupaava rauhattomuus
lupaava liike
aina vain lisää 

meitä on aina vain lisää matkalla eteenpäin

maanantai 2. syyskuuta 2019

Taivaan valot

Hengitän, häikäistyn
luovin lumenien seassa
taivaallisten lumpeiden ja niiden kukkien
valkoiset kukat uivat aaltojen virrassa
tekotaiteellinen tähtitaivas virittäytyy kuulemaan aariaa

milloin se soi

onko aaria sama kuin häiden tanssi
valssi ja korea kumarrus hento niiaus
Onko aaria elämässä tavoiteltava
onko aaria se
miksi aamulla aukaista silmänsä kuivana yön tomusta

milloin se soisi

Katselen asunnon värejä, siihen piirtyneitä kasvoja ja kasvottomia olentoja
katson asunnon värejä
kaikki tapahtuu ajallaan

milloin se soisi

Raukea huokaukseni
kyltymätön täytetty suklainen kaipuu
se palava tuska ja kipu
äärimmäinen helvetti
kehon tuli ja polte
äärimmäinen helvetti

siltikin
naapurin uskoisi maalaavan omat seinänsä valkoisella
ihan vain siksi
että se on tapana
kuvitelmissani
kaikilla on sateenkaarihuoneita
tai sitten tummanpuhuva mahonki
punasävyisine todellisuuksineen hengittää ajatonta arvovaltaa

kalani haaveilevat ulkomaailmasta
akvaarion ikkunasta näkyy kahdeksen silmää
jotka arvioiden katselevat
mitä olohuoneessani näkyy
tai ehkä ne eivät haluakkaan ulos
ehkä ne ajattelevat onneksi olevansa akvaariossa
nähdessään huoneeni

tämä on irrationaalinen kokoelma pieniä ajatuksia
hetkiä, pieniä tuokioita
Jii-manin tuhistaessa nenäänsä paperia vasten
Koti
miltä tuntuu olla kotona
Se voisi tuntua tältä
kuin mitä nyt tuntuu

Löydän rakkauden sisimmästäni
löydän nöyrän pyynnön
elämälle, maailmalle
olla hellä ihmisille
antaa hyviä asioita

kuule toiveeni maailman äänien joukosta
usko sen virtaan
usko
usko
usko

Tähtitaivaan tirkistelijä
vallaton villaton lammasnainen
kuka lie
minne lie vei sen tie
vaan huh hah hei
ja rommiako kenties pullo
vaiko riittäisikö nykyisenä terveyden aikana
kenties kombucha

huh hah hei
kombucha miehen vei
huh hah hei
vaan oliko tuo tärkeäkään lie
huh hah hei

vaan vakavampi edesottamus
edestä löydetty toteamus
uskallus mennä sellaiseen suohon
sellaiseen paikkaan
sellaiseen

heh heh hei
kukas sen uskalluksen vei
heh heh hei
vaan lapsia katras
viisi tai kuusi
jo, jo jo, nyt kuule
siivoa suusi
tarve ei ole muksujen määrälle kauheasti väärälle
tarve on vain lisätä elämää tätä
ettei elämä ole mitenkään läpimätä

siis huh hah hei
vaan nyt, iloton yö
alkoi lopulta työ
viittä vaille elämää viilsi
kiilsi
kaikkea vaille
ja sitten täytynee myöntää
ettei tämä enää luista.

Ei siis irtoa enää luista
tai muista
Ja kohta ei edes sanoja muista
toivotaan, ettei kukaan raiteilta suista
että irtoaisi hymyt suista
muistilista: pölyt puista
sitten muista, että otat omenat puista
sieltä saat ranteeseen ruista

Siinäpä sitä, elämätä
hetki tuokio sanaleikki
siitäpä sitten
nyt lähti tämä helppoheikki

maanantai 26. elokuuta 2019

Tuntuuks susta joskus, et sä oot yksin?


Hiljainen aalto tuudittaa laivan keulaa
Huokaa hiljaa sydämen sykkyrään
Menee myttyrään ja painuu jälleen kannen taa
Hiljainen, kuin sydämeni on
Kesäöinä, niiden valkeiden lumouksien aikana
Kesäöinä, rakkauden töinä
Kesäöinä,
Ah
Kesäöinä
Saakoot rakkauden valat olla

Rakastu ja palavasti
Palastu ja rakastavasti
Ota hetki onnea
Kurota kunnolla
Ja tupsahda mättääseen
Siellä on hyvä olla.

Puhdista ja hypistele
Mustikoiden varvut metsämenninkäisille

Katso
Olen kauas katoava kajastus aamusta
Iltaan hukkuva öiselle tähtitaivaalle
Sinne piirrän sydämesi merkin

Sinne niin sinne
Kun kuukin on toisinpäin

Tähtien juoksun matka
Mä pyydän teiltä tähdet ja taivas
Mä pyydän onnea näille ihmisille
Mä pyydän valoa ja rakkautta
Mä pyydän vain
Etten itse sais

Mikä arvo kenenkin matka
Missä määränpää ja sisimmän suunta
Kokonaisena tullut ja sisimpäänsä mennyt
Hukkumut tähtitaivaan yössä

Valo valo valo
Tule tule tule
Ole ja loista
Ole ja loista
Ole ja loista
Ole ja loista

Tule, ole, valo, loista
Ole, tule, loista, valo
Valo, ole, tule, loista
Ole valo
Tule
Loista

Tulesta heijastuvat tervaiset unet
Aikojen matkat sekunneista savuksi
Hiilen matka maailman elämään
Maailma herää
Elävä

Minkä lie minäkin toivoa saisin
Minkä lie ja olla vielä voisin
Minkä lie olla saisin
Toivoa vielä uskaltaisin
Vaan kenties toive toteutuessaan ollutkaan toiveeni laisin

Hetki vie,
Hetken tie
Hetken vie
Hetki lie

Ole pala maailmaani
Olen pala tähtitaivaan kaarnakattoa
Jylhiä juuria valamassa toivoa louhikkojen keskelllä

Ole pala maailmaani
Näen rannalla tulen
Loimuavan, leimuajan
Hypähtelevän

Näen rannalla tulen
Enkä tiedä, olenko vedessä vai maalla

Aalto nousee
Tulen kajo
Iskee kipinää tähtiin saakka
Toiveenaan tähtiveljet-siskot haastaa

Neljä puuta siinä palaa
Ritisee ja rätisee

Leijailee hiljaa tuo tähtitomuhiukkanen
Ohi männyn lenko-oksien
Ohi kuusen suorasukaisen
Haaveilee jo siskoistaan ja veljistään
Kohti taivaita suunnistaa

Neljä puuta ritisee ja rätisee

Ahven hyppää korennon luo
Pyytäen mukaansa kesteihin ahdin maan
Mukaansa nappaa korennon tuon
Ja siirtyvät he juhlimaan

Yksinäisen pöllön huuto yötä halkoo ja viistää

Kolme puuta
Ritisee ja rätisee

Tähtikannen taa syttyy uusi tähti palamaan
Palaa ja roihuaa
Pian vain tähtitomu katoaa
Nousee pyyntö kesäisen tuulen

Yksinäinen pöllö kuusen latvaan äänetönnä liitää

Kaksi puuta
Ne ritisee ja rätisee

Tähdet tuikkivat läpi pilvien sametin
uusi aika koittaa
rakkauden valot värjäävät taivaan
tähtien riemu kirkkaimmillaan

Pöllö, nyt sekin tähtisilmin, jälleen huhuaa

Kaksi puuta
ritisee ja rätisee

Kahden pöllön aavemainen liito läpi taivaan
yhteinen matka ja määränpää
tähtien siunaus yllänsä
kipunat nousevat matkaansa viemään viestiä taivaan suvulle

Pöllöt, nyt tähtisilmin, kujertaa kuin kyyhkyset

yksi puu ritisee ja rätisee
Tähtitaivaan ylle värjäytyy sähkömagneettinen myrsky
Taivaan tulet loimuaa
viimeinenkin kipinä
pääsee lähtemään matkalleen
kohti taivasveljiään ja -siskojaan


minisikermä 20.10.2024

Hetki, mun ystäväin Hetki vain aikaa Hetki vain … Niinä aikoina Jolloin tunteja ei laskettu maallisin mittarein Hyräilivät koivun oksat laul...

Suositut tekstit