Vuodet

Ne ajat, kun tähtitaivas oli kattonani

Ursae Minorista al-nasr al-tâi´rin siipien suojaan

Tämä elämä

se on niin kaunis.

...

Lepäsin kalliolla

perusrakenteilla, ottamassa vastaan aikaa

ja

kaikkea

Nuoruuden tuliset myrskyt 

sula laava valumassa pitkin vuoren rinteitä

muodostaneena nyt tämän kallion 

tämän vuoren 

jossa pääni on pilvissä

ja jalkani 

vihdoin koskettavat maata

10.1.2024

Vihaamieni ajatusten kera

Mä olen kuningas
Ja jotain vielä enemmän

Mä olen enemmän ku tuo rähjänen kaveri rähjäsellä asullaan
Mä olen enemmän ku tuo väsyneen näkönen nainen virttyneissä ulkovaatteissaan
Mä olen enemmän ku tuo tai tuo

Kiiltonahka-kengissäni kannan jumaluuden ylpeyttä
Solujeni ei kuuluisi olla samassa tilassa näiden hävinneiden ihmisraukkojen kanssa
Silti minun on pakko hengittää samaa ilmaa

Tuokin ylipainoinen lehmä lehmän kokoisen koiransa kanssa
Ja tuo päätään kääntelevä vanha reppana
Ketä nuokin luulee olevansa kaikki
Eikö ne tajua, ettei ne kuulu tähän maailmaan
Tuo kaunis, hymyilevä nuori nainen
Tuo on minun arvoiseni
Enkä edes sitä ymmärrä oikein

Katson silmiin viisautta ja halveksin sitä
Katson silmiin typeryyttä ja katoavaa kauneutta ja palvon sitä
Myyn itseni ja sieluni muutaman hassun huokauksen tähden
Jotka tahdon kuulla

Onneksi elämässä on toivoakin
Kun katson lasten mahdollisuuksia
Kun katson maailmaa kaukana omastani
Kun katson jonain toisena

Silloin jaksan hetken hengittää


Matka
Läpikuluneen henkäyksen suoman mahdollisuuden tunnen jälleen auringon laskeutuvan sinisessä unessaan kaikuvaan laaksooni
Matkaa
Käyn matkaa
Tummanpunaisessa meressä ui outoja kaloja
Niiden evät kiiltelevät verestä ja niiden suomuissa on sahalaidat
Hyppään sinne
Matkaa
Käyn matkaa
Kaledonian sininen kuvastuu iltaikkunasta
Siihen luon katseeni yksinäisessä maailmassani kuollen sisältä aina vain uudelleen ollessani parempi kaikkia muita jotka ovat ikinä maan päällä kulkeneet.


23.3.2018

Purppuran yö

Katso,

Minä tiedän meneväni ja tulevani
Olenhan sinun haamusi sumuisessa yössä
Vaeltelen unetonna kaupungin rauhoittavissa valoissa ja hiljaisuudessa
Puhuen ääneen sinun nimeäsi

Hullu päivisin
Vapaa öisin

Selkääni kaiverretut siivet nostavat minut korkeuksiinsa
Enkä tarvitse kaitsijaa
En sinusta enkä valtiosta enkä poliisista
Tanssin läpi katujen ja teidän epätoivoisten pelkojenne

Minäkö hullu, hahaa,
Sallikaa nauraa ja osoittaa sormella

Vitsien kertojat eivät edes tajunneet olevansa vitsikkäitä
Ne luulivat saaneensa todisteen logiikalleen
Ja raahasivat jälleen yhden siivetönnä itkemään vapaaseen vankilaansa todellisuuden säkeissä kirjoitettuihin säveliin

Liennyttävä aalto kulki nurkan takaa
Se maalasi pitkin vedoin graffiteja teidän häkeltyneisiin naamoihinne
Kuinka nauru oli vain irvikuva ilosta
Pienten pentujen pilkkalaulua toisen onnettomuudelle
Punainen pullo vaihtui vihreään
Se oli samettista maalia
Peittäen kaikki kaupungin luodot ja betoniset metsät
Ihmisen kulttuurin luurangot
Hiljaa laulavaan samettiseen unohdukseen
Ja aika oli mennyt

Niin lauloi
Niin lauloi ja toistui sana
Sana, joka soitti vahvana olkiemme päällä
Sumuisessa yössä suudellessamme maailmanlopun ravintolassa

Ilta toistaa itseään
Elämä toistaa itseään
Kaikki toistaa itseään
Sinä, arvaa mitä sinä teet

Syyttävän sormen ivalaulun vaihduttua kehittyneemmässä neokorteksissa retoriseksi kysymykseksi
Alkaa leikki
Leikin nimi on
Arvaa kuka:

Hengitin eilen taas vaivalloisia hengityksiä
Koneiden tuomat eivät sovi elämääni
Veri purkautui yskäni sekaan
Vaan ei minulla ole sanoja siihen

Katson, kuinka jokaista tiiltä kotonani, maassani
Maailmassani
Nuolee teidän hullujen lähettämät liekit
Ja te hyljeksitte minua, kun haluan pois helvetistä


Leikin loppu.

Elän yössä
Matkustan tässä kaikkeudessa ja kuuntelen
Matkustan ja kuuntelen
Matkustan ja kuuntelen
Kuuntelen äiti Venäjää, rauhoittakaan hän ylpeilevän, hölmön poikansa
Kuuntelen Amerikkaa, vapauden naista, rauhoittakoon hän kerskailevan, typerän poikansa
Kuuntelen raiskattua suomineitoa, jonka käsi jätettiin tervehtimään fuhreriä. Lepyttäköön hän uhmakkaan, pösilön poikansa

Kuka lepyttää ne hölmöt tyttäret

Kuuntelen tätä maailmaa. Kuuntele maailma minua.
Kuule minua, maailman sielu, sellaisina öinä, kun puhun puhtaimmasta sisimmästäni ja sanon mitä tarkoitan.

Kuuntele minua, oi pyhä kaikkeuden äiti. Lepytä typerät poikasi

Kuuntele minua, oi kaikkeuden isä.
Anna tytöillesi armahdus vihastaan

Kuuntele rakas, kun kerron

Kuuntele

Vaikkei minulla ole kerrottavaa

Sinä olet minä
Minä olen sinä
Olen, ja kiitän saadessani olla
Olet ja pahoittelen kokemaasi
Olet ja kiitän sinua
Olen ja pahoittelen minua
Olet ja kiitän minua
Olen ja pahoitten sinua

Jokainen ohilyöty hetki ihanan kaaottisessa kaikkeudessa on kuin suloisten ruokakellojen kilinä maaseudulla heinänteon aikaan
Järven pinta rikkoutumassa veteen hyppivistä lapsista
Idyllinen todellisuus, jota kannetaan nyt kaupunkiin

Sinne täytyy saada sama riemu.

Kiitos. Mutta nyt tahdon ruokaa.

Mielipuolen matka yksinäisyyteen köytettynä
Sirpaleet sisälläni vaativat elämää
Kokemuksia, rakkautta
Naista
Sirpaleet sisälläni huutavat sinua
Enkä ole armollinen sinulle

Nainen, sinä olet vastaus öideni kipuun
Lääke, jota kaipaan
Ja samaan aikaan
Vihaan sinua omasta ymmärtämättömyydestäni

Yö.
Se saapuu aina uudelleen
Maalaan siihen sinut ja minut
Kaksi nuorta ja kaunista
Niillä on kädet toistensa kädessä
Ja ne katsovat sumuista kaupunkia
Puistonpenkillä helmeilee väärinpäin kääntynyt kaupunki
Salainen kuiskaus
Lupaus
Tulevaisuudesta saavuttaa

Ole minun niin olen sinun

Jatkuva kuiske
Jatkuva ääni
Jatkuva hulluus
Epätoivo
Jatkuva

Olen sinun, ole minun

Vaan nyt ei puhuta minusta
Maailma, se laulaa
Kauneudesta kaikesta
Maailma, se laulaa
Tavoittaa
Sanoittaa
Hiljalleen
Hiljalleen

Lapsen nauru valaa pimeään sateenkaaren värisiä polkuja

16.4.2018

Tillintei ja Toinen Todellisuus

Vaeltelin siinä kaupungissa ja jäin hetkeksi aloilleni. Oli hyvin hiljaista, kaipasin muutosta, vaan en vielä ollut siihen valmis. Ikkunassani toistui sama näkymä. Lumi satoi maahan. Lämpötilasta tiivistyneet ilman vesimolekyylit peittivät maailmaa. Oli kovin rauhaista.

Kelloni tikitti. Seinä kaikui vastaten kellon kaihoon. Edessäni näköradio toisti avaruuden kuvitteellisia maisemointeja. Mieleni oli väsynyt.

Kuvat vaihtuivat ympärilläni heijastelevasta todellisuudesta toiseen. Kokonaisen valovuoden odotus oli lähelläni; päättymässä; antamassa viimein armollisen halauksensa.

Kosketin eri todellisuuksien sivuja. Annoin niiden virrata lävitseni yhä kiihtyvällä vauhdilla, kunnes todellisuus ei käsitteenä enää voisi toimia; kunnes itse olisin ja todellisuuksien väliset rajat haihtuisivat.

Oli aikaa siitä, kun tulin kaupunkiin. Tanssikengät, kaikki. Monia sieluja, monia kadonneita ja löytyneitä. Monia eläviä kokonaisuuksia, joiden matka läpi tämän elämän oli valaisevaa katsottavaa.

Aika. Ihana aika. Kulkeva kulkuri, matkalainen rinnallani. Jopa voisin sanoa: hyväilevä rakastaja ja armollinen kumppani. Arvollinen.

Sivuutettuani ensimmäiset ajan kauhut, ne vääjäämättömät muutokset kaikessa olemisessani, valo tarttui pimeyden matkalaiseen. Loisti rikki sen kauhulla kudotut sokaistumista estävät verkostot.

Nyt, kuin keväisessä koivu-aariassa, samainen valo siivilöityy fotoni kerrallaan tuhansien vehreiden lehtojen kamaraan. Tuhansien hyytyneiden vesimolekyylien peittämiin vehreisiin lehtoihin. Todellisuus on täällä ja elää sykkien vahvoissa ja heikoissa.

Todellisuus ja elämä, matkakumppanit ajassa. Leikkien rationaalisten käsitteiden irrationallisessa virrassa. Hukkuen ja löytyen. Ollen osa minua ja sinua. Kadoten kauan löytymättä olleen luota tullakseen vihdoin löydetyksi.

Mikä on sinun sydämesi sana tähän kaikkeen? Oletko oikeutettu onneen ja rakkauteen; oletko se, joka voi hengittää samaa ilmaa kaikkien kera välittämättä tuskaisista sävelistä; antamatta niiden sokaista todellisuutta ja aikaa.

Mikä?

Kello eteni ristipistoin kutoen seinälle verkkoaan. Toinen toisensa jälkeen he hukkuivat ajan hämäriin, toinen toisensa jälkeen.

Kello jatkaa. Aika haihtuu. Galaksit kulkevat. Todellisuudet juoksevat vallattomina, ajattoman villeinä, kastehelmien värjäämällä niityllä. Niitty kulkee kanssani.
Kuljetko sinä kanssani?

Rinnakkaisten todellisuuksienkin valossa huomaan ikiaikaisen rakkauden olevan läsnä; Muokkaavan hermopäätteideni ratoja lupaamalla olla läsnä aina.

Rakasta minua niin minä rakastan elämää.

Tämän todellisuuden aikasimulaatiossa olen osa kaikkea. Ajallinen matkani yhtälöityy suurempaan; linkittyy aina universumin alusta loppuun ja taas takaisin. Energia kulkee rinnallani, sen tuhannet säikeet verkottuvat vieressäni, aivan solujeni pinnoille asti.

Joku riisuu totuuden. Riisuu ajan. Vapauttaa kahleet olla todellisuus. Moniulottuvuuksien simuloidussa kokeellisessa meressä aika tapahtuu. Sen punokset kultaavat kohtaavan todellisuuden havainnoijan. Olen aika, riisuttu ulottuvuus. Meren liike aaltoina pinnallani. Olen olemassa siksi, koska sinä olet olemassa. Ilman sinua olen pois.

Ilman sinua minä haihdun. Anna minun siis kulkea vapaana uomaani pitkin, täyttää merten vaativat uumat vastasyntyneen raikkaudellani. Anna minun olla elämä ja kaikkeus; aika ja matka; tuhatvuotisen taipaleen alku ja loppu; anna minun olla se kaikki, mitä sinä olet minun kanssani.

Olen uni. Rauhoittunut sininen aalto. Pysähtynyt syvän meren huokaus

Matkan taasen jatkuessa hengitän sairastunutta ilmaa. Sen luoma kollaasi solujeni verkkokalvoille sisältää energiakenttiä repiviä visuaalisia raiskauksia. Tiedän olevani jälleen hengissä, sillä kipu leikkii meissä.


9.12.2017

Ajan virta

Sellainen polte

Sellainen suu

Sun suustasi kuuluu salaisuus

Kuiskattu hiljaisen yön violetissa virrassa
Sinisien sävelien sivellessä

Tämä yö
Tämä totuus

Paikkasi
Sinun
Ja minun

Toisille tarkoitetut juomat ovat makeimpia
Niissä maistuu menetyksen katkeruus
Salaisuus
Salainen kosketus ja ilo
Taivaan riemu ja luojan olemassaolo

Hylättyjen silmien viimeisessä loistossa tapahtuu muutos
Ketään
ei
Ole
Unohdettu

Näen tarinasi
Kaukaisen huokaisusi
Itämaisten silmien kutsuvan kaipuun
Nuorikko
Villi ja viaton
Olla ja laulaa
Tumman miehen syleilyssä

Arabialainen nuori mies kävelee
Rakastuu

Palavasti
Antaa intohimonsa eläimellisiltäkin puoliltaan sinun omistukseesi

Pala kanssani tänä iltana
Ole tulessa
Hehku aikojen oikeata tulta

Lämpösi. Kupeesi
Ulkokuoresi hämäävä karkeus

Kaukaisille maille laulava sydämesi ansaitsee tulla kuulluksi


Silmätön tarkkailija katsoo maailmaa

Siellä. Matkassa. Valtavassa maailmassa valtavan pieni matkalainen matkasi valtavan valloittavalla laivallaan

Matkanteon jatkuessa, elämän edetessä, kaiken kauniin koitteessa
Elämä loisti tuhansin kristallinkirkkain timantein
Siellä

Valojen seassa
Valojen keskellä
Valona valoissa

Kosketin laulavaa sydäntäsi

Tumman miehen tumma varjo valona kultainen sydän loistava ikuisuuden ajan ollen maailman sykkivä virta ilman kenenkään taannuttavaa vaikutusta

Viimeiset jääpalaset rahisevat hampaissa
Viimeiset äänet kaikuvat käytävässä haihtuen hiljaa
Viimeiset säkeet
Viimeiset
Viimeiset

Jos joskus jokin jatkuisikin ikuisesti

Eikä se välttämättä ole kaikkein paras pyyntö

Silloin mies lähti


1.12.2017