Kirjoittamiani tekstejä eri ajoilta. Jonkin aikaa uusien julkaiseminen on hakenut paikkaansa miettiessäni tämän väylän toimivuutta julkaisemisessa ja muutenkin keskittäessäni resurssejani toisaalle. Mutta katsotaan, ehkä vielä tämäkin pysyy olemassa.
Olemme yhtä kaikkeudessa
Liitävien neuronien ykseydessä
Palvomme maata allamme
Antaaksemme toisillemme tilan elää
Sinä katsot minun ohitseni
Haluat vain hyötyä siitä kaikesta kauniista
Tehdä siitä irvikuvan todellisuudesta
Antaa ahneutesi täyttää koko maailman nälkäisellä suullaan
Etkä sinä ikinä tule siitä välittämään
Joten miksi minäkään sinusta
Olet silti ihminen
Ja ihmisissä on voimavara
Voimakas asetti
Patoan sisääni uuden tunteen
Se rakennetaan korttitaloista
Ja se tehdään aaltopahvista ja korttitaloista
Se sytytetään tuleen ja tehdään uudelleen
Saateltavaksi tulisen herran luo
Punajumala sarvipää liekkinaama
Luokseni käyskentelee
Rauhanomaisin askelin
Moikkaa vanhaa tuttua
Antaa kättä ja kertoo
Monen monta tarinaa
Voi että sinua pieni
Se lohduttaa ja leikkii
Etkö vain ollutkaan
Arvoinen kulkemaan
Etkö vain ollutkaan
Se jota haluaisit arvostaa
Lohdutus kaikuu katkeruuden korviin
Tekee pesiään samentaa vesiään
Lohdutuksen sanasi vain satuttavat
Menisitkö siis
Tekisitkö siis
Olisitko omanasi täynnä rakkauttasi
Huolimatta huolistasi
Tietoisena puolistasi
Lennä jo siis lintu kulta rakas sulta saan onneeni avaimet
Katsoisin sen aiheen
Läpikotaisin kulkisin
Valon pilkkoutuessa tuhansiin fragmentteihin
Hiljainen maa
Heijasteena ilon kyyneleet
Valo jatkaisi matkaansa
Antaisi sateenkaarten valaista
Voihkiva maa
Pionien alkava loisto
Terälehtien huokaus mustan maan huolivasta syleilystä
Solujen riemuisa fanfaari
Heräävä maa
Naulat iskeytyvät olemukseeni
Värjöttelen pahaisessa majassani
Kuoreni savuaa, kuolee
Päästää irti antaa tilaa uudelle
Kevät on koittanut
Keskustelin erittäin viisaan puhujan kanssa
Kertoi minulle
Monia sellaisia asioita, joihin en kyennyt
Vastaamaan
Olenkin rampa
Hylkiö
Epäkelpo ihmissuhteisiin ja elämään
Varjot kaartelevat ylläni
Mennessäni kauppaan
Mennessäni kouluun
Mennessäni
Ja tullessani niiden paino on olematon
Kauan voi elämästä irtiotto jatkua
Kauan olematon sinnittelee olemassa
Vai onko todellista toivoa kuitenkaan olemassa
Nielen lasinsirpaleita
Tunnen kuinka kieleni repeytyy palasiksi
Kuinka sirpaleet jatkavat matkaansa
Vereni purskahdellessa avojuonteista
Silmiini kihoaa hetkeksi kyynel
Vain hetkeksi
Olen matkalla helvettiin
Ollut jo pitkän aikaa
Enkä uskalla enää kääntyä pois
Vain sanat
Ainoastaan sanat
Tuovat lohtua
Ainoastaan omat sanani
Valintani
Suren valintojani
Mutta taas näen
Etten olisi voinut tehdä toisin
Pääni sisälle on kirjailtu kipu tuhansin erilaisin symbolein
Ne edustavat kehoani
Ja mieltäni
Minusta on tullut ristipistojen mestari
Joku sanoi
Hyvä ruoka parempi mieli
Eikös se mennyt parempi kipu
Minä sanon itselleni
Tässä ja nyt
Menetkö Antti kanssani naimisiin?
Minä tiedän
Ettei kukaan osaa ymmärtää
Tiedätkö, jos istumalla voisi parantaa maailmaa, niin olisipa hoivattu tämä maailma. Vaan kun ei koko aikaa siltikään voi. Voi voi. #aja...