Tyhjiön kutsu

Täydet elämämme rakentavat merkityksettömiä aikoja

Elämän tyhjiöitä

Joissa kaikki normaalisti oleva

Menettää merkityksensä

Siellä sinä, minä, me, eivät merkitse mitään

Siellä sillä, mitä sinä haluat, ei ole merkitystä

Vain tyhjiö on olemassa

Silti

Tuon pimeän poikkeaman keskelläkin syntyy uutta elämää

Poikkeavaa

Tapahtuvaa

Olevaa

Ja jopa sinä, voit olla sellainen

Yhtälailla

Sinä voit elää tyhjiössä

Etkä koskaan pääse sieltä pois

Halutessasi vain taistella kaikesta luulemastasi

Aina uusi maalattu merkitys

Aina uusi korostus

Voimaantuminen ryhmän kautta

Ristiinnaulitut käteni silti olivat yksin

Ja samaan aikaan yhtä kaiken kanssa

28.6.2020

Olen illuusio elämästä

Vihreän ruohonkorren humina kesäisessä auereessa

Pojan pienen kokemus kätensä savessa

Kuinka hiljaa kulkevat taivaan pilvet 

Ja

Kuinka nopeaa vaihtuukaan aika

Taivaisiin kurkottava, vihreys, vehreys

Kuinka me haluamme olla aurinko

Maatuneita korsia, katkenneita oksia

Ruskea homeen laidun

Pienen pojan jalanjäljissä orastaa

16.7.2021

Laitamailla

Suodun elämän rippeet

Kutittavat kainalossani

Vallan vallattoman viikarin

Vapaus vaalittuna

Onko suruni vain kehoni hetken kemiallinen tuotos?

Elämä ja sen salaisuus

Lepääneekö lie

risaisissa kengissä ja lapsen naurussa

Tanssivassa hangessa ja tuulen laulussa

Sydämen salaisuus

Anna ja tanssi, sun laulusi määrää

Laula ja tanssi, sun annettavasi määrää

Ei kukaan muu, kuin sinä itse määrää

Hiljainen rakkaus

Huokaus äärimmäisillä korallisaarilla

Kuulin sen tuhansien kilometrien päähän

Maailmani, olkoon se litteä tai pyöreä

Kantakoot sitä elefantit tai sinun harteesi

Tähtien sade jatkaa näkymistään

Lukemattomat värisävyt niin kaukana

Nyt istun tänään tässä maailmassa

Avioituneet pariskunnat keskustelevat elämästä

Teekuppini odottaa kosketustani itämaisen hauduttajan vierellä

Estetiikkaa ikkunalaudalla

Siirsin heidät sinne

Pariskunnat jatkavat olemistaan

Menin menneisyyteen

Tunsin, kuinka aiheutin uuden pettymyksen eräällä satunnaiselle kohtaamiselle

Ehkei sillä ole väliä

Ehkä sillä onkin

Isäni kotitalon kylpyhuoneen seinät elävät

Niiden rakoihin pesiytyy kenties uusia elämänmuotoja

Joita kosteus hellii ja hyväilee

Olen yhden kohdan revennyt laulu

 

Rakkaus hetkeen elää täällä

 Olen matkantekijä

Tolkienin nimeämätön sankari

Kulkiessani

Näiden katujen äänet toistavat minulle sanomaansa

Koetan vaipua hiljaisuuteen

Yläpuolellani olevassa tilassa lukee romu&random

Olen sen alla

Kellarissa

Betonisessa luolassa

Minne luolamiehet ja -naiset ovat kokoontuneet

Betoni kaikuu

Jollakin on soitin

Toisellakin

Kolmannellakin

Neljännelläkin

Monennellakin 

Elimistöni sulatusuunia kiehtoo tällä hetkellä sille antamani salaatti

Dyykkisalaatti löysi tiensä luokseni Tahmelan k-marketilta

Vaihdoin juuri viestejä

Nyt elimistöni unohti ruoka-aineet ja työnsi verenkierron vallan toisaalle

Elämä, ah

Tuo huumaavan raskaan kevyt pieni hassu matka

Elämä, ah

Sitten muistan ajatuksen:

Ihmisiksi, ne ovat niitä, jotka jäivät lapsiksi

Miksi

Enkä saa enää ajatusta sellaisena kiinni

Kuin se aiemmin oli

Se harmittaa

Ja annan sanojen lentää

Villitsen viesteissä erästä

Samaan aikaan vanha mies puhaltaa jonkinlaiseen puhallinsoittimeen

Äänimaisemassa on utopiaa, dystopiaa. Katkonaisia hengähdyksiä erilaisista todellisuuksista

Erilaisista

Erilaisista

Katkonaisia

Elämän virta on katkonaista

Kuin myös hetken virta

Kakofonia tanssii betonisilla luolaseinillä

Korkea ääni viiltää ylitse muiden

Kuljetaan korvieni sietokynnyksellä

Kuljetaan muusikoiden oudossa synergiassa

Välähtelevissä taajuuksissa

Sellon tummuus hyväilee korkeiden särkyvien sävelten sisältä

Synergia etsii paikkaansa

Etsii

Ja etsii

Etsii

Synergialla on olemassaolo

Kakofoniaan sisällytetty kollektio

Sulautunut mieli

Hakemassa 

Olemassa vastahakoinen

Olemassa sinä

Väsymykseni kiertää kehossani

Huvittuneisuus kiertää kehossani

Suunnaton ärtymys kiertää kehossani korkeiden äänien taipaleen pitkin poikin betoniseiniä tähden

Minä kierrän kehossani

Paikalle tuli kiinalainen laululintu

Sen lemmikkiporsas laulaa tuutulaulua

Tämä on ihan v***n randomia

Romusta en tiedä, tosin kehoni kaipaa lepoa

Kiitänpä siis kaikkia

Maapallo venyy sellon kyljessä

Siitä tuli sateenkaareen puettu nukkuva lapsi

Haluaisin olla nukkuva lapsi juuri tällä hetkellä

Ja pelko valtaa minut sanojeni seasta

Äänet tuovat omituisen kattoeläjän luokseni

Se loikkii kerrostalojen katoilla mustien vanhojen pienten ilmahormien ja savupiippujen joukossa.

Avaruusmatkani lähentelee loppuaan

Väsymys vie minua

Saattelee ystävän tavoin kohti lämmintä valoa

Pyytää luokseen lämpimään

Väsymys ja kehoni pyristely

Vai oliko se sittenkin mieleni

Oliko se sittenkin

Oliko se sittenkin

Oliko se sittenkin

Random soittajat löysivät uuden, totaalisen randomin kanavan

Millä lähettävät toisilleen hyvin randomin kuuloisia viestejä

Olen romu&randomin uneksiva väsynyt matkalainen

Ja kohta astun taas ovesta ulos uuteen maailmaan

21.3.2019

Tillintein digitalisaatio

 Resoluutioinen, kovaksikeitetty vanha rautaässä seisoo vierelläni. Olemme kovia kokeneet taistelupari. Haistan vieläkin äskeisen maiseman tuoman metallinkatkun ja rikin eltaantuneen maun.

Ässä alkaa pikselöitymään. Olen vieläkin paikallani, kaikki tulee aina tapahtumaan näin ja joudun jättämään tämän maailman ja toverini täällä. Elämäni ja muistoni täällä, vaikkakin jälki niistä seuraakin minua toisaalle.

Olen osa koneistoa; palavaa ja vanhentunutta; uutta ja janoisaa, nälässään palavaa. Olen osa sitä kaikkea ja tuhoudun jälleen uudelleen.

Katson hitaasti valuvia viisareita. Niiden hohkaava tikitys tukkii elämäni toiminnot. Olen vain ne ja niiden jatkuva loiske. Kuin aaltoja, niitä ne ovat. Aaltoja lyömässä rantaan tasaisella syklillään, eivätkä ne unohda minua tai ole unohtamatta.

Meillä kaikilla on meidän oma työmme tällä kauniilla planeetalla. Oma työmme ja oma elämämme. Meidän pitäisi kyetä näkemään se, läpi kaikenlaisten katkujen ja pirullisten juonien. Läpi elämän vetoisten luolien ja ohitse nälkäisten hampaiden.

Oma työmme. Se määrittää meidät meidän läheisillemme. Se määrittää meidät ja näyttää läheisillemme, mitä he voivat itsestään ja läheisistään tuntea. Mitä he voivat?

Renderöin itseäni kuultavammaksi. Ehostan muutamia varjoja ja kontrasteja. Minun ei tarvitse näkyä kirkkaasti kaikille. Parempi kun olisin kuvassani taustalla olevan udun seassa. Suurimmalle osalle.

Nyt puhutaankin siitä osasta, joille haluaisin näkyä. Ehkäpä, niin ehkäpä jo näynkin heille.


Vaihdan virtuaalisesta maailmasta toisenlaiseen virtuaaliseen näkymään. Täällä silmäni, ajatukseni, kulttuurilliset luuloni ja ympäristöni kertovat minulle oman virtuaalisen näkymänsä. Tunteiden heijastumia, sanoja vailla ymmärrystä, ymmärrystä vailla sanoja.
Ollaanko me vailla sanoja?

Oletko sinä siellä vailla sanoja? Tuhannen vuoden päässä katsot näitä raapustuksia, luolamiehen kaltainenko ne kenties kaiversi teknologiseen kiveensä alkeellisilla työkaluillaan? Oliko se retorista vai kysymys ensinkään?

Ihminen. Ihana kaunis ihminen, syyllinen kaikkeen oman mielensä sisällä aina niin kauan, kuin luulee olevansa voimissaan. Ihminen. Ihana kaunis ihminen.

Maalasin kallioon tänään haavekuvan. Elämän yhden käännepisteen, ehkä jonkinlaisen toiveen tulevaisuudesta. Sitä en tiedä, onko minulla halua lähteä sillekään tielle. Ehkä lapseni sen osaavat kertoa. Minulla ei taida olla kiinnostusta.

Pelkään. Pelkään tulevaa ja tapahtuvia. Vai pelkäänkö. Vai pelkäänkö kenties ajatuksiani ja koetan muuttaa niitä todellisuuksiksi, jotta saisin uskoa niiden olevan totta. Virta saavuttaa. Aallot kulkevat jo varpaideni päältä.

Iskut. Ajan viisareiden iskut kaikuvat modernissa luolastossa. Ajaton ihminen, mutta tahdistimen ääni rauhoittaa. Joskus sen toivoisi kulkevan 40bpm. Meinasin jopa alkaa muuttamaan kellojani ja aikayksiköitäni 60 minuutista 40 minuuttiin tunnissa. Siihen hiljaa haihtuisin kenenkään niiden hetkien kauneutta tietämättä.

Polarisaatio. Taivaan sini loistaa kirkkaampana. Kuvan sävyt löytyvät uudelleen ja uudelleen. Olen toiveikas, vaan suren etukäteen. Pienen otuksen valo. Entä jos se häviää? Entä jos usva haihtuu, ja kuvan visuaalinen kauneus häviää?

Voi, hetken valo ja elämä. Anna loisteesi saavuttaa ihmiset. Anna ymmärryksesi valella kärsivien mieltä. Kulje kaikkeus joukossamme, ja kerro kaikille, ettei huolta ole. Kerro kaikille, että elämä on hyvä.

Kerro kaikille, että myös diversiteetti on tärkeää ja anna kaikille mahdollisuus onneen.


Valinta. Minun valinta on onni ja ilo ja lasten elämä.

Valinta. Minun valintani on pukea sanoiksi elämääni. Minun valintani on kulkea narrina kuninkaan kalsareissa. Minun valintani on koettaa elää tätä elämää, sellaisia arvoja kunnioittaen, joihin itse uskon.


Hyvää yötä siis, sinä tuhannen vuoden takainen. Tai hyvästi, mitä sanoja nyt voisi menneelle tai tulevalle, tapahtumattomalle tai jo tapahtuneelle antaa.

Jää hyvin. Ole hyvin.

24.12.2018

Oleva

Kysymykseni luonne,
Se ei koske tämän maailman rakennetta
Sen syytä
Sitä että miksi joku tapahtuu
Tai on tapahtumatta

Ehei, se ei koske myöskään sinun nimeäsi
Tai sitä,
Mitä teit eilen
Tai tulet tekemään huomenna
Tai joskus

Kysymykseni luonteeseen
Siihen voisi punoa kaikkinaisia käsityksiä
Loogisia sidosteita todellisuuden oletetuista rakenteista
Ja sen voisi laittaa käsittämään kokonaisen elämän mittaisen tunneskaalan

Niin, siihen voisi

Pitää kuitenkin ehkä kysyä
Minkälaisella ajatuksella olette täyttäneet mielenne?
Kas kun kysymyksen asettelussa on tärkeää myös,
Keneltä kysymyksen kysyy

Kuka, siis ken, on ennemminkin erilaisen mahdollisen todellisuuden kantaja, kuin että olisi personoitu nimellä ja työpaikalla ja menneisyydellä.
Tottakai tosin nekin ovat osa kokonaisuutta

Toki on aina kukasta itsestään kiinni, minkälaisen mahdollisen tuulen se kykenee sietämään ja kestävätkö sen varren rakenteet hedelmiensä painoa. Olettaen tietenkin, että kyse on hedelmöivästä kukan kantajasta. Ilman hedelmiäkin voi kasvaa ja kukoistaa.

Onko sitten mahdollista jollain tavalla saada selville, minkälaisesta kysymyksestä kenties tässä olisi kyse? Joku voisi väittää vahvasti, että: ei, tämä on pelkkää huuhaata ja sanahelinää. Miksi sitten kirjoittaa teksti pohjaten se kysymykselle, jota ei suostu edes kertomaan?

Onko siinä enää yhtään mieltä, tai järkeä? Tämän kysymyksen asettelijalta täytynee kysyä, että mikä sen todellisuuden nimi on, joka kantaa harteillaan juuri oikean mielen ja järjen; todellisuuden, jonka olevaisuus perustuu juuri oikeaan logiikkaan ja mielenmuotoon. Vai onko sillä nimeä ja miten me muutkin voisimme kenties nähdä sen todellisuuden, johon kysymyksen kantaja perustaa olemisensa?

Oleva. Siitä tämä kaikki alkoi. Olen siitä varma. Ja voin uudestaan ja uudestaan palata alkuun - jos sellaisen käsitteen voi ottaa käyttöön ihan vain tekstillisen ulottuvuuden vallitessa - katsomaan, että kas, juuri näinhän se on... Entäs sitten, mihin tämä kaikki päättyy? Miksen voi juuri nyt mennä katsomaan, että mihin se päättyikään. Silti, väitän, että kaikki päättyy olevaan.

Missä on se alkuperäinen punainen lanka, jota nämä sanat lähtivät kiinnostuneina tarkastelemaan; vertailivat ja maistelivat pienet tämän todellisuuden luonnetta ikään kuin lupaa kysyen paljastaa suurin salaisuus. Kiihottuivat ja olivat alastomina toistensa edessä, vain pukeutuakseen jälleen oman luonteensa mukaisiksi. Niitä ne sanat ovat, kulkevat rinnallasi, kertoen päivästä toiseen sinulle, mitä näet, koet, haistat, maistat... Kertoen sinulle, kuinka olet elänyt elämäsi sen enempää syyttämättä tai puolustamatta.

Ne näyttävät, kuka sinä olet.

Mutta missä se kysymys? Se polttavan harras kysymys, jonka tähden on luotu uusi todellisuus, jonkinlainen jumalten leikkikenttä. Tai jalkapalloareena.

Kauas, jotakuinkin kauas, voisi ajatella karkaavan niiden punaisista ilmapalloista roikkuvien punaisten lankojen.

Mutta, se tämänkertaisesta, sillä ajattele, minun täytyy lopettaa. Täytyminen on tietenkin vahva sana. Mikään ei oikeastaan pakota tai sanele sitä todellisuutta minulle, missä lopetan näiden sanojen kirjoittamisen. Sanotaan siis ennemmin, lopetan nyt. Onneksi sen jälkeenkin, kaikki on oleva.

Olen kaikki

 Matka

Ääretön vuo
Nälkä saada sanoja

Pisaroiden jatkumo kielelläni
Elämäni
Teen tämän kaiken mielelläni

Tahtomo, jakaamo
Haluamo
Luovutinko jo tänään

Eläväni elämäni lupaan sen tekeväni

Tänään elämään ihanaan sukeltaa saan mukeltaa
Jatkaa niin käy askel uusi
Jatkaa jatkaa jatkaa vaan
Jatkaa
Jatkaa

Kyky rakastaa
Mitä se on, kalaa pakastaa?
Kelle mitä vaan
Onni ei ole se kuitenkaan, joka kaikkoaa

Liljat joka tapauksessa lakoaa
Vaan kaikkeus kestää ainiaan

Tulppaani, ole tulppaani
Tulppaani, ole tulppaani
Kasva ja kukoista
Nauti ja viherrä
Punerra ja kujerra
Elä empimättä
tuulten anna tuivertaa
Juurten anna kannattaa

Taistele turhaan älä tuulta vastaan
Vaikka tuuli taivuttaa

se yleensä vain vahvistaa
Ja vaikka korsi katkeaa
Talvi silti koittaa
Kevät seuranaan

Ja kasvu alkaa uudestaan

Luottamuksen sana maanantaille
Toivo

Kuka lepää suomineidon harteilla
Mikä kissa siellä kehrää
Ja miksi

Lämpimän sielun lämmin soitto
Lämpimän mielen lämmin koitto
Koulutukseni soittama hetkellinen aaria
Arvoton mies
Armoton mies
Arvon mies

Tavan takaa

Istuen tiesi
Oletko miesi
Lämpeekö liesi



Land of the midnight sun
praying all the needs are done
Hey, we come from here and there
Can you believe, we were there

The night we were coming out of fear
Oh, my darling, please come near.
Please, come near
Whisper my ear, please
Come near

You see my darling, we are living
In the land of the midnight sun
you see, my darling, you see

I'm living here

I'm living here.

15.10.2018