Olen illuusio elämästä

Vihreän ruohonkorren humina kesäisessä auereessa

Pojan pienen kokemus kätensä savessa

Kuinka hiljaa kulkevat taivaan pilvet 

Ja

Kuinka nopeaa vaihtuukaan aika

Taivaisiin kurkottava, vihreys, vehreys

Kuinka me haluamme olla aurinko

Maatuneita korsia, katkenneita oksia

Ruskea homeen laidun

Pienen pojan jalanjäljissä orastaa

16.7.2021

Laitamailla

Suodun elämän rippeet

Kutittavat kainalossani

Vallan vallattoman viikarin

Vapaus vaalittuna

Onko suruni vain kehoni hetken kemiallinen tuotos?

Elämä ja sen salaisuus

Lepääneekö lie

risaisissa kengissä ja lapsen naurussa

Tanssivassa hangessa ja tuulen laulussa

Sydämen salaisuus

Anna ja tanssi, sun laulusi määrää

Laula ja tanssi, sun annettavasi määrää

Ei kukaan muu, kuin sinä itse määrää

Hiljainen rakkaus

Huokaus äärimmäisillä korallisaarilla

Kuulin sen tuhansien kilometrien päähän

Maailmani, olkoon se litteä tai pyöreä

Kantakoot sitä elefantit tai sinun harteesi

Tähtien sade jatkaa näkymistään

Lukemattomat värisävyt niin kaukana

Nyt istun tänään tässä maailmassa

Avioituneet pariskunnat keskustelevat elämästä

Teekuppini odottaa kosketustani itämaisen hauduttajan vierellä

Estetiikkaa ikkunalaudalla

Siirsin heidät sinne

Pariskunnat jatkavat olemistaan

Menin menneisyyteen

Tunsin, kuinka aiheutin uuden pettymyksen eräällä satunnaiselle kohtaamiselle

Ehkei sillä ole väliä

Ehkä sillä onkin

Isäni kotitalon kylpyhuoneen seinät elävät

Niiden rakoihin pesiytyy kenties uusia elämänmuotoja

Joita kosteus hellii ja hyväilee

Olen yhden kohdan revennyt laulu

 

Oleva

Kysymykseni luonne,
Se ei koske tämän maailman rakennetta
Sen syytä
Sitä että miksi joku tapahtuu
Tai on tapahtumatta

Ehei, se ei koske myöskään sinun nimeäsi
Tai sitä,
Mitä teit eilen
Tai tulet tekemään huomenna
Tai joskus

Kysymykseni luonteeseen
Siihen voisi punoa kaikkinaisia käsityksiä
Loogisia sidosteita todellisuuden oletetuista rakenteista
Ja sen voisi laittaa käsittämään kokonaisen elämän mittaisen tunneskaalan

Niin, siihen voisi

Pitää kuitenkin ehkä kysyä
Minkälaisella ajatuksella olette täyttäneet mielenne?
Kas kun kysymyksen asettelussa on tärkeää myös,
Keneltä kysymyksen kysyy

Kuka, siis ken, on ennemminkin erilaisen mahdollisen todellisuuden kantaja, kuin että olisi personoitu nimellä ja työpaikalla ja menneisyydellä.
Tottakai tosin nekin ovat osa kokonaisuutta

Toki on aina kukasta itsestään kiinni, minkälaisen mahdollisen tuulen se kykenee sietämään ja kestävätkö sen varren rakenteet hedelmiensä painoa. Olettaen tietenkin, että kyse on hedelmöivästä kukan kantajasta. Ilman hedelmiäkin voi kasvaa ja kukoistaa.

Onko sitten mahdollista jollain tavalla saada selville, minkälaisesta kysymyksestä kenties tässä olisi kyse? Joku voisi väittää vahvasti, että: ei, tämä on pelkkää huuhaata ja sanahelinää. Miksi sitten kirjoittaa teksti pohjaten se kysymykselle, jota ei suostu edes kertomaan?

Onko siinä enää yhtään mieltä, tai järkeä? Tämän kysymyksen asettelijalta täytynee kysyä, että mikä sen todellisuuden nimi on, joka kantaa harteillaan juuri oikean mielen ja järjen; todellisuuden, jonka olevaisuus perustuu juuri oikeaan logiikkaan ja mielenmuotoon. Vai onko sillä nimeä ja miten me muutkin voisimme kenties nähdä sen todellisuuden, johon kysymyksen kantaja perustaa olemisensa?

Oleva. Siitä tämä kaikki alkoi. Olen siitä varma. Ja voin uudestaan ja uudestaan palata alkuun - jos sellaisen käsitteen voi ottaa käyttöön ihan vain tekstillisen ulottuvuuden vallitessa - katsomaan, että kas, juuri näinhän se on... Entäs sitten, mihin tämä kaikki päättyy? Miksen voi juuri nyt mennä katsomaan, että mihin se päättyikään. Silti, väitän, että kaikki päättyy olevaan.

Missä on se alkuperäinen punainen lanka, jota nämä sanat lähtivät kiinnostuneina tarkastelemaan; vertailivat ja maistelivat pienet tämän todellisuuden luonnetta ikään kuin lupaa kysyen paljastaa suurin salaisuus. Kiihottuivat ja olivat alastomina toistensa edessä, vain pukeutuakseen jälleen oman luonteensa mukaisiksi. Niitä ne sanat ovat, kulkevat rinnallasi, kertoen päivästä toiseen sinulle, mitä näet, koet, haistat, maistat... Kertoen sinulle, kuinka olet elänyt elämäsi sen enempää syyttämättä tai puolustamatta.

Ne näyttävät, kuka sinä olet.

Mutta missä se kysymys? Se polttavan harras kysymys, jonka tähden on luotu uusi todellisuus, jonkinlainen jumalten leikkikenttä. Tai jalkapalloareena.

Kauas, jotakuinkin kauas, voisi ajatella karkaavan niiden punaisista ilmapalloista roikkuvien punaisten lankojen.

Mutta, se tämänkertaisesta, sillä ajattele, minun täytyy lopettaa. Täytyminen on tietenkin vahva sana. Mikään ei oikeastaan pakota tai sanele sitä todellisuutta minulle, missä lopetan näiden sanojen kirjoittamisen. Sanotaan siis ennemmin, lopetan nyt. Onneksi sen jälkeenkin, kaikki on oleva.

Olen kaikki

 Matka

Ääretön vuo
Nälkä saada sanoja

Pisaroiden jatkumo kielelläni
Elämäni
Teen tämän kaiken mielelläni

Tahtomo, jakaamo
Haluamo
Luovutinko jo tänään

Eläväni elämäni lupaan sen tekeväni

Tänään elämään ihanaan sukeltaa saan mukeltaa
Jatkaa niin käy askel uusi
Jatkaa jatkaa jatkaa vaan
Jatkaa
Jatkaa

Kyky rakastaa
Mitä se on, kalaa pakastaa?
Kelle mitä vaan
Onni ei ole se kuitenkaan, joka kaikkoaa

Liljat joka tapauksessa lakoaa
Vaan kaikkeus kestää ainiaan

Tulppaani, ole tulppaani
Tulppaani, ole tulppaani
Kasva ja kukoista
Nauti ja viherrä
Punerra ja kujerra
Elä empimättä
tuulten anna tuivertaa
Juurten anna kannattaa

Taistele turhaan älä tuulta vastaan
Vaikka tuuli taivuttaa

se yleensä vain vahvistaa
Ja vaikka korsi katkeaa
Talvi silti koittaa
Kevät seuranaan

Ja kasvu alkaa uudestaan

Luottamuksen sana maanantaille
Toivo

Kuka lepää suomineidon harteilla
Mikä kissa siellä kehrää
Ja miksi

Lämpimän sielun lämmin soitto
Lämpimän mielen lämmin koitto
Koulutukseni soittama hetkellinen aaria
Arvoton mies
Armoton mies
Arvon mies

Tavan takaa

Istuen tiesi
Oletko miesi
Lämpeekö liesi



Land of the midnight sun
praying all the needs are done
Hey, we come from here and there
Can you believe, we were there

The night we were coming out of fear
Oh, my darling, please come near.
Please, come near
Whisper my ear, please
Come near

You see my darling, we are living
In the land of the midnight sun
you see, my darling, you see

I'm living here

I'm living here.

15.10.2018

Vihaamieni ajatusten kera

Mä olen kuningas
Ja jotain vielä enemmän

Mä olen enemmän ku tuo rähjänen kaveri rähjäsellä asullaan
Mä olen enemmän ku tuo väsyneen näkönen nainen virttyneissä ulkovaatteissaan
Mä olen enemmän ku tuo tai tuo

Kiiltonahka-kengissäni kannan jumaluuden ylpeyttä
Solujeni ei kuuluisi olla samassa tilassa näiden hävinneiden ihmisraukkojen kanssa
Silti minun on pakko hengittää samaa ilmaa

Tuokin ylipainoinen lehmä lehmän kokoisen koiransa kanssa
Ja tuo päätään kääntelevä vanha reppana
Ketä nuokin luulee olevansa kaikki
Eikö ne tajua, ettei ne kuulu tähän maailmaan
Tuo kaunis, hymyilevä nuori nainen
Tuo on minun arvoiseni
Enkä edes sitä ymmärrä oikein

Katson silmiin viisautta ja halveksin sitä
Katson silmiin typeryyttä ja katoavaa kauneutta ja palvon sitä
Myyn itseni ja sieluni muutaman hassun huokauksen tähden
Jotka tahdon kuulla

Onneksi elämässä on toivoakin
Kun katson lasten mahdollisuuksia
Kun katson maailmaa kaukana omastani
Kun katson jonain toisena

Silloin jaksan hetken hengittää


Matka
Läpikuluneen henkäyksen suoman mahdollisuuden tunnen jälleen auringon laskeutuvan sinisessä unessaan kaikuvaan laaksooni
Matkaa
Käyn matkaa
Tummanpunaisessa meressä ui outoja kaloja
Niiden evät kiiltelevät verestä ja niiden suomuissa on sahalaidat
Hyppään sinne
Matkaa
Käyn matkaa
Kaledonian sininen kuvastuu iltaikkunasta
Siihen luon katseeni yksinäisessä maailmassani kuollen sisältä aina vain uudelleen ollessani parempi kaikkia muita jotka ovat ikinä maan päällä kulkeneet.


23.3.2018

Siltoja

...

Tyhjyyden jatkuva aaltoliike
Tarjolla taukopaikkoja
Penkkejä istua, näreitä nojata
Tyhjyyden uoma
Jatkuvassa liikkeessään

Onnekseni yön loiste alkaa taas valaisemaan sokaistunutta matkaani
Tarkasti järjestellyt valoa loistavat diodit levittävät fotoneja asuntoni seinille
Huomisen haasteet lepäävät tämän päivän unessa

Tyhjyys
Sanoisinko rakastajani
Sanojeni kuulijan
Tunteideni huolijan

Tyhjyyden uoma pisaroimassa iltaisen taivaan alla
Ja minulla on silta
Uoman yli


Katson tyhjyyden liikettä
Jatkuvaa tarinaa
Jota kerrotaan kuunteleville

Olipa kerran metsä. Sen puiden yli kaartui uskomattoman kaunis pieni sateenkaari, jonka pienet lapset rakastivat metsää. Metsä hyräili usein sateenkaaren lapset uneen.

Kaikissa tarinoissa on aina jokin vastakkainasettelu. Jotain pahaa ja jotain hyvää, tietenkin yleisesti oletetussa järjestelmässä; toisissa järjestelmissä toisen hyvä onkin toisen pahaa ja niin edelleen. Mutta tämä tarina on omituinen. Tässä ei ole noita olemuksia.

Tämä kertoo vain siitä, kuinka sateenkaaren lapset elivät raukean auringon alla luomakunnan hyväksyminä ja olivat osa tätä kaikkea. Sateenkaari itse, se oli monitahoinen ja -ulotteinen. Sen värit kulkivat ajan lopusta ajan alkuun ja ulkopuolelle ajan.

Rakas sateenkaari ja sen lapset. Rakas metsä ja sen lapset.

….
16.7.2022 

ps. Tämä on siitä erikoinen tapaus, että normaalisti minulla on ollut julkaisussani ainakin muutaman vuoden aikaviive kirjoittamisesta julkaisuun. Jotain on ehkä kehittynyt, koska vastakirjoitettu ei tunnu vaihtoehtona enää hankalalta julkaista

Ajan virta

Sellainen polte

Sellainen suu

Sun suustasi kuuluu salaisuus

Kuiskattu hiljaisen yön violetissa virrassa
Sinisien sävelien sivellessä

Tämä yö
Tämä totuus

Paikkasi
Sinun
Ja minun

Toisille tarkoitetut juomat ovat makeimpia
Niissä maistuu menetyksen katkeruus
Salaisuus
Salainen kosketus ja ilo
Taivaan riemu ja luojan olemassaolo

Hylättyjen silmien viimeisessä loistossa tapahtuu muutos
Ketään
ei
Ole
Unohdettu

Näen tarinasi
Kaukaisen huokaisusi
Itämaisten silmien kutsuvan kaipuun
Nuorikko
Villi ja viaton
Olla ja laulaa
Tumman miehen syleilyssä

Arabialainen nuori mies kävelee
Rakastuu

Palavasti
Antaa intohimonsa eläimellisiltäkin puoliltaan sinun omistukseesi

Pala kanssani tänä iltana
Ole tulessa
Hehku aikojen oikeata tulta

Lämpösi. Kupeesi
Ulkokuoresi hämäävä karkeus

Kaukaisille maille laulava sydämesi ansaitsee tulla kuulluksi


Silmätön tarkkailija katsoo maailmaa

Siellä. Matkassa. Valtavassa maailmassa valtavan pieni matkalainen matkasi valtavan valloittavalla laivallaan

Matkanteon jatkuessa, elämän edetessä, kaiken kauniin koitteessa
Elämä loisti tuhansin kristallinkirkkain timantein
Siellä

Valojen seassa
Valojen keskellä
Valona valoissa

Kosketin laulavaa sydäntäsi

Tumman miehen tumma varjo valona kultainen sydän loistava ikuisuuden ajan ollen maailman sykkivä virta ilman kenenkään taannuttavaa vaikutusta

Viimeiset jääpalaset rahisevat hampaissa
Viimeiset äänet kaikuvat käytävässä haihtuen hiljaa
Viimeiset säkeet
Viimeiset
Viimeiset

Jos joskus jokin jatkuisikin ikuisesti

Eikä se välttämättä ole kaikkein paras pyyntö

Silloin mies lähti


1.12.2017