Siltoja

...

Tyhjyyden jatkuva aaltoliike
Tarjolla taukopaikkoja
Penkkejä istua, näreitä nojata
Tyhjyyden uoma
Jatkuvassa liikkeessään

Onnekseni yön loiste alkaa taas valaisemaan sokaistunutta matkaani
Tarkasti järjestellyt valoa loistavat diodit levittävät fotoneja asuntoni seinille
Huomisen haasteet lepäävät tämän päivän unessa

Tyhjyys
Sanoisinko rakastajani
Sanojeni kuulijan
Tunteideni huolijan

Tyhjyyden uoma pisaroimassa iltaisen taivaan alla
Ja minulla on silta
Uoman yli


Katson tyhjyyden liikettä
Jatkuvaa tarinaa
Jota kerrotaan kuunteleville

Olipa kerran metsä. Sen puiden yli kaartui uskomattoman kaunis pieni sateenkaari, jonka pienet lapset rakastivat metsää. Metsä hyräili usein sateenkaaren lapset uneen.

Kaikissa tarinoissa on aina jokin vastakkainasettelu. Jotain pahaa ja jotain hyvää, tietenkin yleisesti oletetussa järjestelmässä; toisissa järjestelmissä toisen hyvä onkin toisen pahaa ja niin edelleen. Mutta tämä tarina on omituinen. Tässä ei ole noita olemuksia.

Tämä kertoo vain siitä, kuinka sateenkaaren lapset elivät raukean auringon alla luomakunnan hyväksyminä ja olivat osa tätä kaikkea. Sateenkaari itse, se oli monitahoinen ja -ulotteinen. Sen värit kulkivat ajan lopusta ajan alkuun ja ulkopuolelle ajan.

Rakas sateenkaari ja sen lapset. Rakas metsä ja sen lapset.

….
16.7.2022 

ps. Tämä on siitä erikoinen tapaus, että normaalisti minulla on ollut julkaisussani ainakin muutaman vuoden aikaviive kirjoittamisesta julkaisuun. Jotain on ehkä kehittynyt, koska vastakirjoitettu ei tunnu vaihtoehtona enää hankalalta julkaista