28 toukokuuta, 2023

Tiedätkö sen tunteen

 Olen yksin yksinäni

Itken itkun olen itkevinäni

Sydämen tilalle annettiin musta aukko

Syvyys nebula tähtinova


Hiljaisuus huokaa tähtisumujen takaa

Pieni lapsi alistuu

Huokaa kera tähtien

Olisitko sinä vahingossa minun lähelläni

Sinä päivänä kun sieluni pisarat lähtevät lentoon

Sinä päivänä, kun otan siipeni ja avaan ne


Elämän valo lepää luonani

Elämässäni

Silmissäni

Sinussa

Ja sinä olet kaikki

Ketä ikinä tulen tapaamaan


Näen sinut, itseni, kaikkeuden

Sinussa

Minussa

Valossa jonne kuljen

Pimeydessä josta tulen


Kyyneleiden tarina

Sillä on kerrottavanaan kaikki

Sillä on kuiskaus

Pyyntö

Lepäys

Hiljaisuus

Ethän pyydä minua selittämään kyyneleitäni


Silmien valossa

Mielen ehdoilla

Sydämen talossa

Elämän ehtoilla

Lapsien kehdoilla

Hämyisillä koivulehdoilla


Rakennettuna on minun majani tähän maailmaan

Sen elinikä on yhden hetken verran

Ja saman ajan asun siellä


Oletko samalla tavalla pirstaleina

Kuin minun vaalimani kokonaisuus

Kaikkeus

Luovuus

Turhuus

Elämän valo ja tarkoitus

Vaalimani arvot ja niiden suuruus

Elämä


Ruokani kaipailee 

Se istuu lautasellaan

Odottaen minun haarukkaani

Kananpojalla ei ollut aavistusta


Vastapäisen seinän jättimäiset graffitit antavat hetkeksi syyn elää

Oikeus ja kohtuus on tapahtunut

Minä on tapahtunut



Viha herää

Sellaista vastaan

Joka ei ymmärrä uudistua

Joka ei ymmärrä mahdollisuutta aiemmin oppimansa tähden

Viha kerää kannattajiaan


Mistä ymmärrys ymmärtämättömälle

Mistä luovuus luovattomalle

Mistä jumala jumalattomalle

Mistä sielu sieluttomalle


Mistä löydän rakkauden


Puhtaista teoista

Hiljaisista illoista

Olemiseni vapaudesta

Ja olemattomuudesta


Mistä löydän rakkauden

Ja löydänkö sellaista koskaan

Mitä yritän etsiä

Onko etsimäni aina jo olemassa tässä ja nyt

Olenko onnellinen välittämättä kivun raastavasta leikistä sydämeni soluissa


Ehkä olenkin rakkauteni ilmentymä

Ehkä olenkin näkymä ja visio

Tulevaisuuden minä ja menneisyys yhdessä

Elämässä juuri tässä hetkessä


Tulen sinuun uudelleen

Meidän kerrotaan suudelleen

Kuulin niiden huudelleen


Huulillesi suljen salaisuuden


Je t'aime tout ma vie

Je t'aime quand monter du soleil

Je t'aime quand éclipse de pleine lune


Le dieu, le témoin pour moi


Le dieu et moi


Le ligue


L'union


Mon amour


L'oublies pas 


Ma cherie amour



Juna kulkee uudelleen

Maisemien huikea juoksu pitkin horisontin linjaa

Olen

Jalassani on surullinen polvi

Tai ainakin repeytynyt kangas

Jonka kudoksista muodostan ilmeen


Haikeus kehrää sisälläni, voimattomuus ja kauneus

Elämäni sisäinen paketti, kuka sen toimittaa perille

Oletko se sinä, nuoruutesi ihanassa valossa

Vai oletko se sinä, vuosien antamalla miehisellä vakaudella

Vai oletko se sinä, sekopäisillä kuvitelmillasi todellisuuden luonteesta

Vai oletko se sinä, syvällä rakkauden rinnallasi


Vai, olisinko se minä


Kumarran puoleesi, palvon maata sinun allasi

Tekisin maalle sen ilman sinuakin, joten ethän korota itseäsi jalustalle

Jokaisen paikka, elämän mittainen hetki ja retki

Vaellusrippikoulu jumalattomille ja jumalallisille

Sitäkö sen voisi ajatella olevan

Hetkeä, retkeä, matkaa, taivasta ja maata


Sitäkö sen voisi ajatella olevan?


Vai voisiko sen ajatella olevan satunnainen, pikainen kohtaaminen matkan varrella, junan privaateissa tiloissa? Nälkäinen tapaaminen, jonka intohimo sulattaisi ylimääräiset elämän panssarit hitaasti katoavaksi kynttilän jättämäksi tahraksi. Sydänlanka palaisi.


Voisiko lie niin ajatella; ainakin kutsuvaa se olisi tehdä.


Mennä lähelle niitä kahden penkkirivin päässä istuvia kasvoja, iskostua olemisensa siihen hetkeen ja nauttia. Virrata sisälle ja ulos, aina vain uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Aah, kuinka mielen luoma lisätty todellisuus on kiehtovaa, huumaavaa. Vangitsevan lumoavaa ja se vie helposti mukanaan.

Onneksi, onneksi minulla on hetki. Ja ulkona juuri esiin tullut aurinko.

Pyhäinmiesten päivä, pyhäinpäivä, pyhäpäivä. Isäni kuoli viikko sitten. Olen onnellinen ja haikea. Onnellinen, että isäni pääsi kuolemaan kotonaan. Ilman turhaa, ilman liiallista vaikeutta olemisestaan. Olenko se kokonaisuus, joka kirjoittaa? Ja olenko kenties se kokonaisuus, joka voi kertoa, mitä minä koen yksikön ensimmäisellä persoonapronomilla.


Olen maailma ja kaikkeus, lainaan hetkeksi näitä sormia.

Solujen, kaikkien, yhtenevässä metafuusiossa olemme kaikki olemassa eikä meitä ole olemassa.

Irrationaalinen tuuli puhaltaa kasvoillesi hiekkaa

Suojaudu siltä, ja voit hyvin


Matka? Pelko? Rakkaus? Viha? Likimain minä olen elämäni rakkaus ja lapseni sen seuraus. Lähistöni matka, elämäni matka, kaikkeuden matka. Kaksinaisuuden ja yksinäisyyden matka moninaisessa maailmankaikkeudessa. Se on maailmamme kaikkeus, minkähänlainen on jonkun toisen maailman kaikkeus?

Tai jos kaikkeus on maailmankaikkeus, sehän on silloin minun maailmani kaikkeus. Onko sinun maailmasi kaikkeus kenties erilainen ja miten voimme löytää kompromissin ollaksemme me? Meidän maailmankaikkeutemme, vai onko maailmankaikkeus omansa, omistaako sitä kukaan?

Mitä sanoo maailmankaikkeus kaikkeudestansa? Tämä olen minäkö kenties, ja haluaako se, että sitä omistetaan. Ehkä se vain tykkäisi, että sitä rakastetaan. Pieni suuri maailmankaikkeus ja antologinen koiranpentu juoksee lattialla, sen nimi on kaikkeus. 


Hiljaisuuden kiehtovat sävelet. Äänet, kolinat, narahdukset, sirahdukset, kopinat ja piipitykset. Taustalla vakaa junan humina.


Juna jatkaa kulkuaan toisaalla. Bussin renkaat suutelevat asfalttia valottoman maailman loistaessa ympärillämme. Toivo on kuollut Jemenissä, haudattu jonkin muovisen pelastusmajan taakse haudattavien kasvavaan joukkoon. Toivo oli kuollessaan kuusi-vuotias. 

Toivo, minne katosi ja kuoli Jemenin toivo? Pyyhkiytyi kauniin kaikkeuden säkenöiviin virtoihin kenenkään huomaamatta. Katosi, eikä toivoa olisi kukaan edes kaivannut normaaliolosuhteissa. Siihen ajatukseen perustuikin sen hullun suunnitelmat, joka myi tuonne aseita. Ja sen hullun, joka hallitsi yhtä isoimmista valtioista vähät välittäen todellisesta inhimillisyydestä haluten pelata vain oman todellisuutensa rahapeliä. 


Pieni ymmärtämätön ihminen nakersi omaa oljenkorttaan, halusi sen vaihtaa vastaukseen tämän hetkisen kaipuunsa täyttämisestä. Kaipuun, joka koski tyhjyyden täyttämistä jollain omaksi koetulla tavalla. Tyhjyys, hakkaavan ihana tyhjyys lempeine silmineen katsomassa lapsiaan, joiden hulluus vain hymyilyttää.

Kuinka hullu lienetkin sinäkin, minäkin, tai vaikka oikea lapseni ja minä olen tyhjyyden metafora. Jatkuva laine vyöryy rantaan; ei loppua, ei toivoa, ei alkua, ei epätoivoa, vain meren iätön kohina. 

Toivo. Missä lepäät, minkälaisin silmin katsot aamuisin peiliäsi hampaitasi pestessäsi? Oletko tyytyväinen elämääsi ja osaasi; oletko tyytyväinen tekemiesi ja aikaansaamiesi asioiden luonteeseen?

Toivo, mitä luulet? Olisiko sinusta tanssimaan Jemenin kaduille? Olisiko sinusta nauramaan kohti kuolemankauppiaita aina vain uudelleen, niin kauan, että ne kyllästyvät. Toivo, olisiko sinusta laulamaan tiesi ihmisten sydämiin ja antamaan omasi kaikkeuden hellään huomaan? Toivo? Est'que tu est là-bas ? Ou par ici ? Ou là ? 


Toivo ? Espoir, espérance, ou etes vous ? 


Bussin renkaat ulvovat maisemaan. Sudet laulavat kaukana näiltä mailta. 


Espérance

Vous, vous êtes infinitée

Le soleil pour moi

Le soleil pour ma vie

L'amour de la vie


Lorsque ma vie est finit

Lorsque mes yeux fermaient de la fois final

Lorsque je parle sans

Lorsque tu est amie de moi

Lorsque


Espérance, je t' aimerais

Espérance, ma chére amour

Espérance, Amal, est-ce que tu est là-bas ? 


Je te desirér 

Je faire ma priere 

Le dieu

L'union

Est-ce que vous êtes le dieu


Est-ce que vous êtes le 

Univers

Est-ce que vous êtes l'espérance, l'espoir


Voir mes yeuex, voir ma âme


Espérance, je t'aimerais a voir tu dances

Espérance, je t'aimerais a ecouter vous chansez

Espérance, mon amour, combler du vide de Jemen



Kinosten lumi suojaa maailmaa. Hyväilee tätä rakasta maata, sen elämänmuotoja pohjoisen kylmyyden ottaessa omaa paikkaansa luomakunnan viestijuoksussa. Katoava hetki, ja jokainen katoava hetki on uusi hetki.

Se, joka näitä sanoja kirjoittaa, on väsynyt ja nälkäinen. Surullinen ja haikea. Sen pojan isä on mennyt jonnekin, minne ainakaan poika ei voi nähdä. Sielujen universumi.

Isä, nukkuessaan jättänyt olemisensa. Nukkuessaan jättänyt. Poika itki hetken, vaan hiljaisuus kävi luoksensa. Ilo kävi luoksensa. Hyvä mieli, haikeus, kunnioitus ja elämän oppi. Tuhansien ja taas tuhansien työtuntien määrällä maksettu elämä.

Sellaisen suuntaan kumarrus ei ole riittävä. Sellaiseen suuntaan täytyy näyttää arvonsa.

Lumihiutaleet kimaltelevat kuvitteellisen asfaltin päällä, kuvitteellinen bussi hakkaa yöhön reikiä. Tässä todellisuudessa bussin matka halki pimeyden ei välitä kyytiläiselleen lumihiutaleiden hiljaista laulua ja tanssia. Jatkuva ja vakaa humina täyttää todellisuuden aallot.


Vakaata huminaa. 


3.11.2018

21 toukokuuta, 2023

Isä

 Kiitos. Kaikesta tämän elämän päällä, mistä olen saanut sinun kauttasi oppia.

Kiitos ajastasi

Kiitos kaikesta tästä.

Kiitos säästäväisyydestäsi

Kiitos elämästäsi


Ennen kaikkea, kiitos ajastasi, jonka ilman pyyntöä minulle päätit antaa.


Ei me osattu puhua, vaan en minä sitä edes ole kaivannut. Ehkä se olisi voinut tuoda jotain, ehkä ei. Tahdoin kunnioittaa vapauttasi ja myös muiden vapautta. Ja se mitä tahdon tältä elämältä, on antaa lapsilleni niin hyvät kortit, kuin vain kykenen kaikilla taidoillani


Hienoisen haikuinen olo

Elo

Kaipuinen

Eikä kuitenkaan

Haikea

Vaikea

Eikä vaikea laisin

Elämä ja sen muutos

Puhuva tuli

Hiljainen uni


Je suis desole


Je te aime


Anna anteeksi, isä

Anna anteeksi minut ja minun tapani

Anna anteeksi, isä


N'oublie rien, merci beaucoup


N'oublie pas

Tu est belle


N'oublie pas

Tu est intelligent


N'oublie pas

Tu est


Ota vastaan kiitokseni isä, 

Ota vastaan kiitokseni minusta

Ota vastaan kiitokseni elämästäni


Je sais, ce la vie, ne regret rien


N'oublie pas

J'ai ete un garcon, j'ai ete une petite enfant


N'oublie pas


27.10.2018

14 toukokuuta, 2023

Laventeli-uni, joka virtasi jokeen


Vihreästä kullankeltaiseen

Ajelehdin meressä

Kaukana siintävät silkistä punotut verhot


Matkani matka, kultaisen pojan kultainen miehistyminen kultaisen keski-iän kultaisissa sidoksissa. 

Kulta ja sen kimallus sokaisee, 

lattiaan lakaisee

Hyvän tahdon ja viattoman mielen

Salpaa jumalan kielen

Nälkä uudelleen riivaa


Meikä lakaisee lattiaa

Tää on duunia

Raksan työmiesten puuhia

Joku hämmentää kattilaa

Taas liemet kuumat porisee

Ja joku hullu musaansa sanelee


Syvään kaukaisuuteen uponneet

Elämän mittainen nälkämatka

Pakolainen ajan virrassa

Kyynikko, manipulaatikko

Erikoisominaisuuksiltaan empaatikko


Pisaroiden sataessa tunnen jatkumon kasvavan. Elämän olevan ja kaikkeuden huokaavan. Valaiseva fotonivyö juoksee läpi ajatusteni sumuverhon; valo ja rakkaus voittaa. 

Koitossa kajoisan aamuni yskin yöllisiä pisaroita. Elämäni pyynnöstä olla, laulaa, kertoa, tahtoa, tuntea, nauttia. Aamun vaalea verho lainehtii kaikkeuden ympärillä ja olen yhtä sateen kanssa.

Pisarat tulkaa ja kastelkaa minut. 


31.10.2018



09 toukokuuta, 2023

Enemmän kuin kaunis

 Säkenöiviä värikaikkeuksia

Miljardeja mininovia

Miljardeja supernovia

Minä yksi, miljardeja ihmisiä

Minä miljardinnettuna

Ja sinä


Kaikkeus, ihanin olemus

Maailma, säe ja rytmi

Solujen nautinto, poljento

Penkistä laulettuna

Irroitettuna


Olen eräs sävel, iskostuva

Olen eräs nuotti

Olen eräs ääni

Olen eräs menneen kaiku

Ja olen eräs tulevaisuuden haiku

 Olen eräs, jota et tunne

 Olen eräs alahuulen varovainen puraisu

 Olen eräs langennut

 Olen eräs


Vaikka olemattomuuteni onkin olevaa

Vaikka olenkin näkymätön silmiisi

Vaikka matkani onkin mitätön

Vaikka kuljenkin vailla nimeä

Vaikka tunnen sinu@


Niin ole hetken aikaa rauhassa kanssasi


12.11.2018

01 toukokuuta, 2023

Oleva

Kysymykseni luonne,
Se ei koske tämän maailman rakennetta
Sen syytä
Sitä että miksi joku tapahtuu
Tai on tapahtumatta

Ehei, se ei koske myöskään sinun nimeäsi
Tai sitä,
Mitä teit eilen
Tai tulet tekemään huomenna
Tai joskus

Kysymykseni luonteeseen
Siihen voisi punoa kaikkinaisia käsityksiä
Loogisia sidosteita todellisuuden oletetuista rakenteista
Ja sen voisi laittaa käsittämään kokonaisen elämän mittaisen tunneskaalan

Niin, siihen voisi

Pitää kuitenkin ehkä kysyä
Minkälaisella ajatuksella olette täyttäneet mielenne?
Kas kun kysymyksen asettelussa on tärkeää myös,
Keneltä kysymyksen kysyy

Kuka, siis ken, on ennemminkin erilaisen mahdollisen todellisuuden kantaja, kuin että olisi personoitu nimellä ja työpaikalla ja menneisyydellä.
Tottakai tosin nekin ovat osa kokonaisuutta

Toki on aina kukasta itsestään kiinni, minkälaisen mahdollisen tuulen se kykenee sietämään ja kestävätkö sen varren rakenteet hedelmiensä painoa. Olettaen tietenkin, että kyse on hedelmöivästä kukan kantajasta. Ilman hedelmiäkin voi kasvaa ja kukoistaa.

Onko sitten mahdollista jollain tavalla saada selville, minkälaisesta kysymyksestä kenties tässä olisi kyse? Joku voisi väittää vahvasti, että: ei, tämä on pelkkää huuhaata ja sanahelinää. Miksi sitten kirjoittaa teksti pohjaten se kysymykselle, jota ei suostu edes kertomaan?

Onko siinä enää yhtään mieltä, tai järkeä? Tämän kysymyksen asettelijalta täytynee kysyä, että mikä sen todellisuuden nimi on, joka kantaa harteillaan juuri oikean mielen ja järjen; todellisuuden, jonka olevaisuus perustuu juuri oikeaan logiikkaan ja mielenmuotoon. Vai onko sillä nimeä ja miten me muutkin voisimme kenties nähdä sen todellisuuden, johon kysymyksen kantaja perustaa olemisensa?

Oleva. Siitä tämä kaikki alkoi. Olen siitä varma. Ja voin uudestaan ja uudestaan palata alkuun - jos sellaisen käsitteen voi ottaa käyttöön ihan vain tekstillisen ulottuvuuden vallitessa - katsomaan, että kas, juuri näinhän se on... Entäs sitten, mihin tämä kaikki päättyy? Miksen voi juuri nyt mennä katsomaan, että mihin se päättyikään. Silti, väitän, että kaikki päättyy olevaan.

Missä on se alkuperäinen punainen lanka, jota nämä sanat lähtivät kiinnostuneina tarkastelemaan; vertailivat ja maistelivat pienet tämän todellisuuden luonnetta ikään kuin lupaa kysyen paljastaa suurin salaisuus. Kiihottuivat ja olivat alastomina toistensa edessä, vain pukeutuakseen jälleen oman luonteensa mukaisiksi. Niitä ne sanat ovat, kulkevat rinnallasi, kertoen päivästä toiseen sinulle, mitä näet, koet, haistat, maistat... Kertoen sinulle, kuinka olet elänyt elämäsi sen enempää syyttämättä tai puolustamatta.

Ne näyttävät, kuka sinä olet.

Mutta missä se kysymys? Se polttavan harras kysymys, jonka tähden on luotu uusi todellisuus, jonkinlainen jumalten leikkikenttä. Tai jalkapalloareena.

Kauas, jotakuinkin kauas, voisi ajatella karkaavan niiden punaisista ilmapalloista roikkuvien punaisten lankojen.

Mutta, se tämänkertaisesta, sillä ajattele, minun täytyy lopettaa. Täytyminen on tietenkin vahva sana. Mikään ei oikeastaan pakota tai sanele sitä todellisuutta minulle, missä lopetan näiden sanojen kirjoittamisen. Sanotaan siis ennemmin, lopetan nyt. Onneksi sen jälkeenkin, kaikki on oleva.

  Tiedätkö, jos istumalla voisi parantaa maailmaa, niin olisipa hoivattu tämä maailma. Vaan kun ei koko aikaa siltikään voi. Voi voi.  #aja...

Suositut tekstit