Vihaamieni ajatusten kera

Mä olen kuningas
Ja jotain vielä enemmän

Mä olen enemmän ku tuo rähjänen kaveri rähjäsellä asullaan
Mä olen enemmän ku tuo väsyneen näkönen nainen virttyneissä ulkovaatteissaan
Mä olen enemmän ku tuo tai tuo

Kiiltonahka-kengissäni kannan jumaluuden ylpeyttä
Solujeni ei kuuluisi olla samassa tilassa näiden hävinneiden ihmisraukkojen kanssa
Silti minun on pakko hengittää samaa ilmaa

Tuokin ylipainoinen lehmä lehmän kokoisen koiransa kanssa
Ja tuo päätään kääntelevä vanha reppana
Ketä nuokin luulee olevansa kaikki
Eikö ne tajua, ettei ne kuulu tähän maailmaan
Tuo kaunis, hymyilevä nuori nainen
Tuo on minun arvoiseni
Enkä edes sitä ymmärrä oikein

Katson silmiin viisautta ja halveksin sitä
Katson silmiin typeryyttä ja katoavaa kauneutta ja palvon sitä
Myyn itseni ja sieluni muutaman hassun huokauksen tähden
Jotka tahdon kuulla

Onneksi elämässä on toivoakin
Kun katson lasten mahdollisuuksia
Kun katson maailmaa kaukana omastani
Kun katson jonain toisena

Silloin jaksan hetken hengittää


Matka
Läpikuluneen henkäyksen suoman mahdollisuuden tunnen jälleen auringon laskeutuvan sinisessä unessaan kaikuvaan laaksooni
Matkaa
Käyn matkaa
Tummanpunaisessa meressä ui outoja kaloja
Niiden evät kiiltelevät verestä ja niiden suomuissa on sahalaidat
Hyppään sinne
Matkaa
Käyn matkaa
Kaledonian sininen kuvastuu iltaikkunasta
Siihen luon katseeni yksinäisessä maailmassani kuollen sisältä aina vain uudelleen ollessani parempi kaikkia muita jotka ovat ikinä maan päällä kulkeneet.


23.3.2018

Sanojeni orja

Olen yksin yksiössäni kakseudessani kahden

kaikkien kanssa yksin

Hiljaisuus aaltoilee päivästä toiseen ilman valon luojaa ja vaalijaa

kutsun luokseni syksyn

Elon aika olisi jo tänään ottaa kiinni korteista

lentävistä taloista

antaa onnen syleillä eksyneen pojan sydäntä
Kuka kuulisi kutsua moista olisiko toista vastaamaan antamaan rakkautta vaalimaan tuota poikasta sisintä
Lopputulos riivaa elon kiivaan antaja solvattu rakkaus sisällänsä riehuu antamatta sitä mitä se lupaa

Siistitty versio elämän tovin hiljaisesta virrasta on sinun sisälläsi tänään ja huomenna

ja huomenna

ja nyt on se hetki kun sinun on hyvä elää

Eilisen päivän loistossa värjöttelee monen mieli pitäytyen kiinni harhassa että voisi saada enemmän tai alistuen kohtaloonsa maalaten menneestä toivonsa näillä sanoilla
Minä menen aina viimeiseen asti koska minulla ei ole enää

koska minulla ei ole enää sitä voimaa

Millä voisi koittaa soimaa sitä oikeaa syytä

kyllä minä voisin elättää elämäni nyt

silti se ei huomaa että kaikki sanat tulevat vain sieltä mistä

Viimeinenkin toivonkipinä löytyy

se kipinä on sydän

ja se kipinä on toivoa

se kipinä on elämä ja se kipinä on voima ja se kipinä on rakkaudessa

kipinä on sisälläsi tänään

nyt

sitä kipinää

Ei kukaan voi viedä pois muuta kuin sinä itse

sitä kipinää

sitä kipinää

Anna sydämesi puhua sinun solujesi soljua

Anna tulla tämän koko maailman tarina

Anna ja sanoja sinulle sisälläsi

Anna tulla sinä taas sinulle sisällesi

sinulta sisältäsi löytyy sanoja tarpeeksi

sinulta sisältäsi löytyy sanoja sinulta sisältäsi löytyy sanoja sinulta sisältäsi löytyy sanoja sinulta sisältäsi löytyy sanoja sinulta sisältäsi löytyy sanoja sinulta sisältäsi löytyy sanoja sinulta sisältäsi löytyy sanoja sinulta sisältäsi löytyy sanoja sinulta sisältäsi löytyy sanoja

sinulta sisältä

sille että sanoja

sanoja joka kertoo ja sanoja joka on

kertojan sanoja joka on kertoja sanoja

sanoja

sinulta sisältäsi silti sanoja

sanoja joka on kertoja

kertoja joka kertoo totuutta mikä on

valhetta

paremmin kuuluu tästä maasta

Mikä on sinun

päästä

sinusta valhetta

valhetta

valhetta

sanoilla ei ole totuutta

valhetta valhetta valhetta

sanoilla ei ole totuutta

Talvinen lumivuo pyyhkii etäisiä silmänurkkiani

ulkoistin ne kaukaisuuteen

etten kohtaisi sitä kipua mikä niissä odottaa

Kesäinen aurinkoväsymys viiltää syviä arpia tarjoten sisältään patoutuneen tuskan ilman että kukaan odottaa
Yksin yksiössäni yksinäni yskin yksinäisyyttäni
Toteemipaalujen voimaeläimet riistävät sisältä sointuja antavat tulla ajattomia sulkia

Katso

Katso

Katso. Sillä koskaan et ole yksin

sillä koskaan Et ole yksin

sillä sinulla on sinä

sillä sinulla on sinä

sillä sinulla on sisimpäsi voima mukanasi aina

sillä sinulla on sisimpäsi voimaan olemassa avain

sinä olet sinä ja polte

ja sinä olet sinä ja siellä

ja sinä olet sinä ja täällä

sinä olet sinä ja nyt

sinusta

Sinä

Sinusta tuli sinä

sinä olet sinä

sinä olet enemmän kuin minä

sinä olet sinä

Sinä olet sinä

sinä olet sinä

Sinä olet sinä

sinä olet sinä

tämä koko elämä on Sinussa sinä.

Hankalia sanoja ja konteksteja jotka toistavat hiljaisuuteen

yltävät kaukaisuuteen

avunantaja luoja

kun se on avunantaja luoja

tunnettuja runoja

silti se on

sisimmästä löytyy sanoja

jotka siirtävät totuutta

totuutta mikä ei auennutkaan niin kauniina

kauniina

Mikä on kauniita

Kauneus on sitä mitä sisältäsi löytyy

sitä Mitä katsot ja mistä nautit

Kauneus on sitä mikä on rumuutta

rumuus on sitä mikä on kauneutta

Kaikkialla on mustaa ja valkoista

musta on kauneutta

valkoinen on kauneutta

määrittävät sateenkaaret ovat kauniita

kaikki on kaunista

Eikö kellään oikeasti ole avaimia siihen mikä on kaunista

jokaisella Oma silmä jolla pystyy katsomaan millä niistä voisi onnensa avaimet ammentaa

laita tänään taskuusi minä ja ota sieltä sinä

kanna sinä se varovasti kädessäsi

anna sen katsoa tätä maailmaa

anna sen kokeilla tätä maailmaa

Anna sille sisimpäsi Onni

anna sille sydämesi vointi

Anna sille kaikkinaisuudessa koko tämän elämän moninaisuus

Anna sille hypokriittisia totuuksia jotka eivät pidä paikkaansa

Anna sille kaikkea mahdollista mitä voi elämässä kohdata

sillä sinulla ei ole muuta kuin sinä

sillä sinulla on tämä yksi elämä

sillä sinulla on sinä ja sitä pitää vaalia

sillä sinulla on sinä ja sitä pitää vaalia

sillä sinulla on sinä ja sitä pitää vaalia

ja sinulla on vain tämä yksi elämä

Enkeli

Tiedättekö maan. Se on varsin viehättävä pieni planeetta linnunradan nurkassa. Siellä se pyörii ajasta toiseen omaa viehkeää rataansa oman pienen aurinkonsa ympäri. Tuo Kaunis sininen planeetta.

Planeetta, meidän elämämme vaalija, tai oikeastaan maaperä juurillemme, jotta voimme kurottaa taivaisiin. Olkaa minun kanssani tänä iltana, sillä minulla on teille kerrottavaa. Kertomukseni alkaa, kun olin pieni.

Vehreä koivu humisi; sen nautinto oli sanoinkuvaamattoman kaunista ja lämpimän kesäyön taika antoi sille tilaisuuden levätä auringon autuaalta armolta. Rannassa liplatti jokin, pieni puroko lienee ollut vai ehkä jokin elämänmuoto eksynyt rantaan purlaamaan. Heinäsirkan siritys lauloi yli muiden äänien, vaikka itse olikin hennoista hennoin.

Koivun juurella pieni poika seisoi ja katseli maailmaa. Kivinen aidantapainen, johon oli laitettu puisia aitatolppia, kajasteli tummana silhuettiaan tummuvaa taivasta vasten. Ruohikko oli lämmintä ja ilma huumaavan tuoksuista ja lempeää. Maailman rakkaus kuiski sitä kuuntelevalle.

Jotakin suhahteli ilmassa. Oli mahdotonta nähdä, mitä siellä oli tai meni tai tuli. Ainoastaan sen pienen liikkeen kykeni syrjäsilmällä havaitsemaan. Hitaasti kuu kiipesi taivaanrantaa loivasti edeten. Ei ollut hoppu, ei halunnut voimiaan kuluttaa suoraan ylös kiipeämällä. Loivasti eteni verkalleen, vaan varmasti.

Poika katseli tähtiä. Kauniita tähtiä. Tuhansia tähtiä. Mitä ne lienee olivat - siihen ei ollut sellaista vastausta, joka olisi pojalle pystynyt vakuuttamaan täyden totuuden. Tähdet, pojan elämään verrattuna ajattomat tähdet, omissa valtakunnissaan, omien koivujensa juurilla huokailivat toisilleen. 

Pieni planeetta huokasi. Se tunsi pojan jalat - ja pojan ihmetyksen tästä maailmasta. Se tunsi myös pojan nälän ja olisi halunnut auttaa poikaa. Pieni planeetta, tuo hyväntahtoinen hölmö. Hölmö, sillä se halusi auttaa kaikkia. Antaa kaiken kaikkien puolesta, ja joskus se vain oli mahdotonta.  

Poika istui alas ja sormeili maata ruohikon seassa. Siirteli sitä ja huomaamattaan silitti. Pieni planeetta kehräsi. Sen elämä oli olla tässä ja nyt. Sen elämä oli olla juuri tätä hetkeä varten. Niinkuin pojankin. Aina vain, tätä hetkeä varten.

Siellä poika ja planeetta ovat. Samaisessa paikassa samaisen kuutamon alla. Edelleen ja yhä. Tätä hetkeä varten olemassa olevina.

Olen enkeli

lennän varjojen valosta

lennän edellä tuulien 

tulen veden maasta

Elämää edellä valkeuden

hiljaisuus elää ja laulaa

saniaisten joukossa 

leukani koholla

katson korkeuteen

paikkani tietäen 

ylpeästi jatkaen

kumarran sinua

Pieni planeetta, sininen, vihreä valkoinen. Se edelleen matkasi radallaan. Huimaa vauhtia läpi universumin, tuo pieni planeetta. Mukanaan sillä oli avaruusolentoja, pieniä hassuja poikia ja tyttöjä. 

Eräs koivu lauloi keväistä lauluaan. Sen oksilla vehreys asui ja hengitti. Pienet sirot satumaiset sirpaleet onnea pirskoutuivat sen oksilla tuhansiksi vehreiksi lehdiksi. Katsoin sen oksia, katsoin sen runkoa. Katsoin sen matkaa maailman ympäri ja takaisin.

Tässä kohden joku laittaa stopin. Mitä ihmettä, eiväthän koivut matkusta. Eivät ne voi sitä tehdä. Eivät niin, vaan suurempi ihme on hengittää ja sitä miettiä.

Koivu lauloi ja sen laulu kaikui yli maan. Hiiltä, ihanaa hiiltä. Kaikkialla elämää, eheyttävää elämää. Lämpöä ja valoa, toivoa; ah, yli kaiken toivottua rakkautta maailmalta ja sen asukeilta. 

Asukit, ne vain pelkäsivät. 

Pimeys asteli maan päällä. Sen tuhatjuuriset jalat kaivautuivat joka askeleella kaikkiin eläjiin. Niiden selkänahoista aseteltiin seinille kauniita kuvioita ja niiden hiljaisuus oli rikkumatonta. Mikä lienee ollut nimesi silloin, pieni planeetta. Mikä lienee olet nyt?

Rummun rikkoutuma ajan akselissa nauttien olla elossa ja kuuluva. Aika itsessään väisti ja kaikkosi. Valon säteet rakoilivat pimeyden lävitse tehden hulluja railojaan kaikkialle. Hengitin elämää ja eloa. Hengitin ja lauloin.

Pelon suurin voittotaival elämän akseleissa oli olla sellainen looginen päätelmä, jonka tutkimattomuus olisi aukottomasti poistettu. Muuttuva elämä. Sellaista elämä oli. Ja sellaista monet pienet tytöt ja pojat eivät olisi sen halunneet olla.

Hiljainen laulu kantoi yli yön

 enkeleiden kuorolaulu

vuoro naurulle ja ilolle

olen enkeli

sävelen kaiku askelten elossa

olin sana

olin sana 

ja olin sanaton sana elämäni yössä

nukuin rauhattomasti

itkien painajaisissani 

riuhtoen vapaaksi itseäni

riuhtoen ja repien

olin hiljainen yö

niiden lukemattomien toiveiden 

niiden lukemattomien 

niiden

kera kävin matkaani

anoen kaikkinaista vapahdusta 

anoen elämäni valtikkaa 

ja anoen 

hiljaisuutta

Sydänyö

lyönti, sydämen kajahtava isku

säpsähdyttävä rasahdus

olemuksen vaitonaisuus 

vaiennut lauluista kudottu viitta

vaiennut hiljaisuus

sillä sanat olivat elossa

Vaitonaisten todellisuuksien tuolta puolen

vaalittuja totuuksia

olin elämä ja voittoisa trumpettikulkue

Olin elämä ja sinä

olin hidastunut haukotus 

ja marssin kohti puhtaampia hampaita.

Runo Massanista

Autereisessa illassa

Tähtien valon heijastuessa 

Kirkkaimmastakin kirkkaimpaan veteen

Katselen kuvajaistani

Joka hajoaa miljooniin palasiin

Airojeni lävistäessä tähtien pinnan

Eläinten aikaa

En usko

Puhtaan veden vieläkin valuessa sieraimistani

Ammun taivaalle toivon

Valon

Pyynnön

Ettei minun tarvitse enää pyytää

Katso

Minä olen massa

Paino

Jokaisen soluni yhtälöity kokonaisuus

Räätäli oli huolimaton

Ja jätti takkini auki

Massani valuu takinliepeistäni

Se soljuu puhtaaseen veteen

Kirkkaimmastakin kirkkaimpaan

Massani valuu

Massani, se eloisa mies

Ja tähtien valo

Kylvettää airojaan uittavaa miestä