Purppuran yö

Katso,

Minä tiedän meneväni ja tulevani
Olenhan sinun haamusi sumuisessa yössä
Vaeltelen unetonna kaupungin rauhoittavissa valoissa ja hiljaisuudessa
Puhuen ääneen sinun nimeäsi

Hullu päivisin
Vapaa öisin

Selkääni kaiverretut siivet nostavat minut korkeuksiinsa
Enkä tarvitse kaitsijaa
En sinusta enkä valtiosta enkä poliisista
Tanssin läpi katujen ja teidän epätoivoisten pelkojenne

Minäkö hullu, hahaa,
Sallikaa nauraa ja osoittaa sormella

Vitsien kertojat eivät edes tajunneet olevansa vitsikkäitä
Ne luulivat saaneensa todisteen logiikalleen
Ja raahasivat jälleen yhden siivetönnä itkemään vapaaseen vankilaansa todellisuuden säkeissä kirjoitettuihin säveliin

Liennyttävä aalto kulki nurkan takaa
Se maalasi pitkin vedoin graffiteja teidän häkeltyneisiin naamoihinne
Kuinka nauru oli vain irvikuva ilosta
Pienten pentujen pilkkalaulua toisen onnettomuudelle
Punainen pullo vaihtui vihreään
Se oli samettista maalia
Peittäen kaikki kaupungin luodot ja betoniset metsät
Ihmisen kulttuurin luurangot
Hiljaa laulavaan samettiseen unohdukseen
Ja aika oli mennyt

Niin lauloi
Niin lauloi ja toistui sana
Sana, joka soitti vahvana olkiemme päällä
Sumuisessa yössä suudellessamme maailmanlopun ravintolassa

Ilta toistaa itseään
Elämä toistaa itseään
Kaikki toistaa itseään
Sinä, arvaa mitä sinä teet

Syyttävän sormen ivalaulun vaihduttua kehittyneemmässä neokorteksissa retoriseksi kysymykseksi
Alkaa leikki
Leikin nimi on
Arvaa kuka:

Hengitin eilen taas vaivalloisia hengityksiä
Koneiden tuomat eivät sovi elämääni
Veri purkautui yskäni sekaan
Vaan ei minulla ole sanoja siihen

Katson, kuinka jokaista tiiltä kotonani, maassani
Maailmassani
Nuolee teidän hullujen lähettämät liekit
Ja te hyljeksitte minua, kun haluan pois helvetistä


Leikin loppu.

Elän yössä
Matkustan tässä kaikkeudessa ja kuuntelen
Matkustan ja kuuntelen
Matkustan ja kuuntelen
Kuuntelen äiti Venäjää, rauhoittakaan hän ylpeilevän, hölmön poikansa
Kuuntelen Amerikkaa, vapauden naista, rauhoittakoon hän kerskailevan, typerän poikansa
Kuuntelen raiskattua suomineitoa, jonka käsi jätettiin tervehtimään fuhreriä. Lepyttäköön hän uhmakkaan, pösilön poikansa

Kuka lepyttää ne hölmöt tyttäret

Kuuntelen tätä maailmaa. Kuuntele maailma minua.
Kuule minua, maailman sielu, sellaisina öinä, kun puhun puhtaimmasta sisimmästäni ja sanon mitä tarkoitan.

Kuuntele minua, oi pyhä kaikkeuden äiti. Lepytä typerät poikasi

Kuuntele minua, oi kaikkeuden isä.
Anna tytöillesi armahdus vihastaan

Kuuntele rakas, kun kerron

Kuuntele

Vaikkei minulla ole kerrottavaa

Sinä olet minä
Minä olen sinä
Olen, ja kiitän saadessani olla
Olet ja pahoittelen kokemaasi
Olet ja kiitän sinua
Olen ja pahoittelen minua
Olet ja kiitän minua
Olen ja pahoitten sinua

Jokainen ohilyöty hetki ihanan kaaottisessa kaikkeudessa on kuin suloisten ruokakellojen kilinä maaseudulla heinänteon aikaan
Järven pinta rikkoutumassa veteen hyppivistä lapsista
Idyllinen todellisuus, jota kannetaan nyt kaupunkiin

Sinne täytyy saada sama riemu.

Kiitos. Mutta nyt tahdon ruokaa.

Mielipuolen matka yksinäisyyteen köytettynä
Sirpaleet sisälläni vaativat elämää
Kokemuksia, rakkautta
Naista
Sirpaleet sisälläni huutavat sinua
Enkä ole armollinen sinulle

Nainen, sinä olet vastaus öideni kipuun
Lääke, jota kaipaan
Ja samaan aikaan
Vihaan sinua omasta ymmärtämättömyydestäni

Yö.
Se saapuu aina uudelleen
Maalaan siihen sinut ja minut
Kaksi nuorta ja kaunista
Niillä on kädet toistensa kädessä
Ja ne katsovat sumuista kaupunkia
Puistonpenkillä helmeilee väärinpäin kääntynyt kaupunki
Salainen kuiskaus
Lupaus
Tulevaisuudesta saavuttaa

Ole minun niin olen sinun

Jatkuva kuiske
Jatkuva ääni
Jatkuva hulluus
Epätoivo
Jatkuva

Olen sinun, ole minun

Vaan nyt ei puhuta minusta
Maailma, se laulaa
Kauneudesta kaikesta
Maailma, se laulaa
Tavoittaa
Sanoittaa
Hiljalleen
Hiljalleen

Lapsen nauru valaa pimeään sateenkaaren värisiä polkuja

16.4.2018