Näytetään tekstit, joissa on tunniste toivomus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toivomus. Näytä kaikki tekstit

18 maaliskuuta, 2020

Onko sinulla jotain sanottavaa

Katso, missä menen.
Olen tässä.
asunnossani Tampereella.
Tyhjässä asunnossani
kalani kuolivat yhtä lukuunottamatta.

Täällä on iso valkokangas ja näkymätön ihminen
Ihminen itse on melkoisen pieni
hän olisi toivonut olevansa enemmän
vaan enempää ei voinut silti olla olevansa
hän toivoi aina jotain, mitä ei sillä hetkellä ollut saatavilla
hän toivoi kaikenlaista 
eikä tajunnut omaa onneaan.
se ymmärrys kulkee aina myöhässä kaiken muun kanssa

<<<

 Minkälaisessa todellisuudessa olet elämäsi
onko todellisuutesi sanojesi sointi
uusinta ja toisto
mahdollisimman monta kertaa uudelleen
ja uudelleen kaikuvat sanat tarjoten totuuttaan

sananvirta on ehtynyt
hiljalleen norunut hiljaiseen loppuunsa
yön koittaessa lumisen maiseman ylle
sananvirta ehtyy
kuunvalon siivilöimät pakkaskiteet antautuvat hiljaisille virtauksille
jokin astuu jäljen ennen niin tasaiseen valkoiseen

tähdet kaipaavat tarkkailijaa
todistajaa olemassa ololleen

solujen symbioosi, kollektiivisempi elämänkaikkeus
kuin mihin ihminen on koskaan uskaltanut kuvitelmissaan ryhtyä

Koskematon lumikidehiukkanen kohtaa kaltaisiaan
miljoonia ja taas miljoonia
painautuneena toisiinsa
leväten toisten samankaltaistensa kanssa
nähden unta mahtavista aalloista 
uudesta aamunkoitosta ja kilometrien syvyisistä massoista

keväinen linnunlaulu vapauttaa oksalle levänneen
sen vapauden matka alkaa
pienen puron kuiske
lupaava rauhattomuus
lupaava liike
aina vain lisää 

meitä on aina vain lisää matkalla eteenpäin

15 maaliskuuta, 2020

Naisen rakkaus

Luonto tuudittaa nukkuvaa 
keinuu hiljaa kehto lehdon syleilyssä
koivuäiti kuiskaa
laulaa rakkauden lauluaan

Minua, minua on siunattu elämällä
minua, minua on siunattu
saadakseni hengittää
saadakseni olla ja elää
minua on siunattu
saadessani todistaa
naisen todellista kauneutta

puhu rakkaani 
sano sanojasi aamunkoiton syövereissä
kun kuljen mustissa vaatteissani 
ja uskon vain epätoivoon
hymyile rakkaani 
loista valoasi auringon väistyessä myrskyn tieltä
noina pimeinä hetkinä sitä tarvitsen
kuule rakkaani
ole kanssani tässä elämän virrassa
hengitä niitä samoja ilmamolekyyleja kanssani
joihin meinaan tukehtua 
jotta jälleen uskoisin itseeni

sinun kauneutesi ei lepää ihollasi
vaikka niin aina haluaisimme uskoa
Silmissäsi, sanoissasi, toiveissasi,
salaisissa haaveissasi ja elämässäsi
sinun kauneutesi elää sinussa itsessäsi

ja sinun maailmassasi

02 syyskuuta, 2019

Taivaan valot

Hengitän, häikäistyn
luovin lumenien seassa
taivaallisten lumpeiden ja niiden kukkien
valkoiset kukat uivat aaltojen virrassa
tekotaiteellinen tähtitaivas virittäytyy kuulemaan aariaa

milloin se soi

onko aaria sama kuin häiden tanssi
valssi ja korea kumarrus hento niiaus
Onko aaria elämässä tavoiteltava
onko aaria se
miksi aamulla aukaista silmänsä kuivana yön tomusta

milloin se soisi

Katselen asunnon värejä, siihen piirtyneitä kasvoja ja kasvottomia olentoja
katson asunnon värejä
kaikki tapahtuu ajallaan

milloin se soisi

Raukea huokaukseni
kyltymätön täytetty suklainen kaipuu
se palava tuska ja kipu
äärimmäinen helvetti
kehon tuli ja polte
äärimmäinen helvetti

siltikin
naapurin uskoisi maalaavan omat seinänsä valkoisella
ihan vain siksi
että se on tapana
kuvitelmissani
kaikilla on sateenkaarihuoneita
tai sitten tummanpuhuva mahonki
punasävyisine todellisuuksineen hengittää ajatonta arvovaltaa

kalani haaveilevat ulkomaailmasta
akvaarion ikkunasta näkyy kahdeksen silmää
jotka arvioiden katselevat
mitä olohuoneessani näkyy
tai ehkä ne eivät haluakkaan ulos
ehkä ne ajattelevat onneksi olevansa akvaariossa
nähdessään huoneeni

tämä on irrationaalinen kokoelma pieniä ajatuksia
hetkiä, pieniä tuokioita
Jii-manin tuhistaessa nenäänsä paperia vasten
Koti
miltä tuntuu olla kotona
Se voisi tuntua tältä
kuin mitä nyt tuntuu

Löydän rakkauden sisimmästäni
löydän nöyrän pyynnön
elämälle, maailmalle
olla hellä ihmisille
antaa hyviä asioita

kuule toiveeni maailman äänien joukosta
usko sen virtaan
usko
usko
usko

Tähtitaivaan tirkistelijä
vallaton villaton lammasnainen
kuka lie
minne lie vei sen tie
vaan huh hah hei
ja rommiako kenties pullo
vaiko riittäisikö nykyisenä terveyden aikana
kenties kombucha

huh hah hei
kombucha miehen vei
huh hah hei
vaan oliko tuo tärkeäkään lie
huh hah hei

vaan vakavampi edesottamus
edestä löydetty toteamus
uskallus mennä sellaiseen suohon
sellaiseen paikkaan
sellaiseen

heh heh hei
kukas sen uskalluksen vei
heh heh hei
vaan lapsia katras
viisi tai kuusi
jo, jo jo, nyt kuule
siivoa suusi
tarve ei ole muksujen määrälle kauheasti väärälle
tarve on vain lisätä elämää tätä
ettei elämä ole mitenkään läpimätä

siis huh hah hei
vaan nyt, iloton yö
alkoi lopulta työ
viittä vaille elämää viilsi
kiilsi
kaikkea vaille
ja sitten täytynee myöntää
ettei tämä enää luista.

Ei siis irtoa enää luista
tai muista
Ja kohta ei edes sanoja muista
toivotaan, ettei kukaan raiteilta suista
että irtoaisi hymyt suista
muistilista: pölyt puista
sitten muista, että otat omenat puista
sieltä saat ranteeseen ruista

Siinäpä sitä, elämätä
hetki tuokio sanaleikki
siitäpä sitten
nyt lähti tämä helppoheikki

19 elokuuta, 2019

Elämäni
Matkaan
Teen matkaa
Matkalainen
Ajan takaa

Katson kuvaasi
Ja muistan sinut
Katson sinua
Ja muistan sinut
Katson sinua
Ja tunnen sinut
Haikeus hailakkaana hyväilee 
Tahtoisin kuolla
Koska tämä hetki on niin kaunis
Muistan sinut
Ja muistan sinut

Teidät
Teidät minä taasen tiedän
Vaan en muista
Teissä ei ole minulle muistettavaa
Teissä on minun kokemani elämä
Ja sen haluaisin vaihtuvan toiseen
Vielä jonain päivänä muistan teidät
silloin vaalin teidän olemistanne

Koko kokonaisuus
Haihtuu
Uneni
Haihtuu
Elämäni 
Haihtuu
Kaikki
Haihtuu

Eikä täällä ole enää mitään

Toivotut autiot rannat
Jos ne täyttyisivät elämällä
Toivotut autiot rannat
Jospa pääsisin niiltä pakoon
Toivotut autiot rannat
Ja verottaja on minussa kiinni

Olen elämäni
Elän olemani
Koen kokemani
Näen näkemäni
Silloin
Kun olen yksin tässä yössä
Nukun ilman rauhoittavaa ääntä
Silloin kun olen yksin tässä yössä
Tulisitko luokseni
Ja antaisit rakkauden juosta rintaani
Avata ahtaat kanavani
Kulkea läpi kehoni värien

Usko pois

  Tiedätkö, jotain siistiä on tapahtumassa. En osaa sitä selittää, tai pukea muuten sanoiksi . Mutta muistatko, vielä eilen kaikki oli lakas...

Suositut tekstit