Luonto tuudittaa nukkuvaa
keinuu hiljaa kehto lehdon syleilyssä
koivuäiti kuiskaa
laulaa rakkauden lauluaan
Minua, minua on siunattu elämällä
minua, minua on siunattu
saadakseni hengittää
saadakseni olla ja elää
minua on siunattu
saadessani todistaa
naisen todellista kauneutta
puhu rakkaani
sano sanojasi aamunkoiton syövereissä
kun kuljen mustissa vaatteissani
ja uskon vain epätoivoon
hymyile rakkaani
loista valoasi auringon väistyessä myrskyn tieltä
noina pimeinä hetkinä sitä tarvitsen
kuule rakkaani
ole kanssani tässä elämän virrassa
hengitä niitä samoja ilmamolekyyleja kanssani
joihin meinaan tukehtua
jotta jälleen uskoisin itseeni
sinun kauneutesi ei lepää ihollasi
vaikka niin aina haluaisimme uskoa
Silmissäsi, sanoissasi, toiveissasi,
salaisissa haaveissasi ja elämässäsi
sinun kauneutesi elää sinussa itsessäsi
ja sinun maailmassasi
