Miksi me ollaan olemassa

Pilvet hengailevat avaruuden eteisessä

Olen ollakseni

Verhot huutelevat ikkunatuulen kieltä

Miksi ihmeessä

Me oikein ollaan olemassa

Tähtisateen sateenkaari värjää yötaivaan tummaa hipiää

Hengitykseni kutsuu jatkuvasti luokseen uusia happiatomeita

Ilma kertoo tarinoita korvillemme

Miksi ihmeessä

Me oikein ollaan olemassa

Hetket loistavat tähtiä kirkkaammin olohuoneiden seinillä

Fotonit leikkivät matkallaan

Todellisuuksien kerääntymä yhdessä pienessä hetkessä

Ihme. 

Siksi me ollaan olemassa

10.7.2022

Satujen salat

Istuin siinä huoneessa. Sen huoneen lehdillä oli ollut niin monta samanlaista, itseänsä toistavaa sivua. Sivut vaihtuvat, taipuvat, kellastuvat; tarinat, ne silti pysyvät samoina.

Tarinat. Hiljaiset tarinat, äänekkäät tarinat. Tuhansien sivujen rahina äänekkäänä illassa. Valojen vilkkeessä. Hetki elossa. Hetki kuolleena.


Hitaasti taipuvat sivut


Enkelin siiven isku. Höyhenen hento hengitys ja lento sivujen soinnin tahtiin. Ajaton tuulenvireen tuiver todellisuuden sidostettuihin laskoksiin.


Hitaasti havisevat sanan lehdet


Kosketus, herkkä; kaihon kaipaus elämän ihon pinnalla. Se rakkaus, joka elää sydämen kirjassa. Vaalimassa sinun sydämesi lankoja. Hopeina hohtavia polkuja, kultaisia kaartuvia siltoja; kosketus, herkkä


Raukeasti rahisevat sydämen sivut


Sana ja sanojen liitto. Soivat, hiljaiset, äänekkäät ja kaukaiset. Vieraat ja ihmetyttävät. Sanojen sivut soimassa ihmeiden illassa. Lämpimät soinnut sytyttävät sydämen langan.

Hetki elossa. Valojen vilkkeessä. Hetki kuolleena. Sydämen sykkeessä.


Satujen suhisevat sanojen salat.

14.5.2022

Runebergin päivä, 2025

Aurinkoa, 

    sitä ei näy

päivä silti vakaasti eteen käy

juhlintaa satojen vuosien takaa

ja juhlakalu kirkkomaassa makaa

Niin koittavi päivä ja koittavi yö

ihmisten syömmet hartaana lyö
heleät virret ja seinien hirret
alttareina ammoisten

rikkovi rauhan jo viimeinen säe
mullan alta sitä silti helposti näe

oi silmä sieltä katseesi luova
oletko vielä runon rauhan tuova
viettää aika ja kulkevi askel
kyynel hetken sulkevi poskel

Aurinkoa,
    niin sitä ei näy
päivä silti vakaasti eteen käy
Lumi täyttää taivasta maata
Vielä ei leivon laulua kuulla saata

Ja kaukana on itku vehreän lehdon
Jättääpi Antti jo pehmeän kehdon
Mihin ehtiikään, jos elää saa
Huokaa taivas, huokaa maa

Nyt ei säkeiltänsä riimejä vie
Hattua nostaa, tää on se tie

Taivaansinikin kuurasta pilkahtaa

Vaan niin kaukana toukokuun maa
Se, Jok´ sätehillään elohon herättää
Käskee, murheenne kompostiin kerätkää!

Aurinkoa,
    hänt´ ei vieläkään näy
Päivä silti vakaasti eteen käy
Hetken suloista nousee kuorrutteineen
Leivonnaiset, koko Suomi rautateineen

Maamme, se kallis synnyinmaa
Jok’ keväisin kukkaan puhkeaa
Ja aurinkokin 

            taas loistaa saa

29.1.2025

Kirjoittajan huomiona haluaisin lisätä tänne, että loin tähän runoon useammankin viittauksen tämän päivänsankarin teksteihin ja elämään - omalla tavallaan jopa rautatiet nivoutuvat hänen historiaansa.

Hankesydän

Niitä ihmisiä

Niitä hankkeita

Kaikilta sydämiltä sydämiä

Villasukat, viltti

Lava, ihminen kiltti

Elämä laulaa tällaisina iltoina

Tähtien tahtiin sanailee ja tapailee

Sävyä sateenkaaresta

…

Hiljalleen loppuvat viisarit

Mutta tikitys jää

Kaikumaan aikaan

Ilta on täällä

Ja se hengittää elämää

…

Hengitys ja huomaan sinut

Ja ihmiset

Ne ovat

11.12.2025