Ikkunasta kajastui ulkona lentävän naakkaparven varjoja. Niiden
aavemaiset jättimäiset varjot pyyhkivät huoneen nurkkia yrittäen kätkeä
siellä olijan. Varjot kaiketi tunsivat myötätuntoa tuota sisällä olevaa
varjoista hahmoa kohtaan.
Tähtien valossa näen paremmin. Silloin voin tunnnustaa itselleni kuka olen.
Naakat
olivat ääneti. Niiden sulat pörhentyivät, liukuivat jälleen sulavasti,
pienintäkään äänenvärettä päästämättä, halki ilman. Katuvalo välähteli.
Sen rikkonaisiin valonsäteisiin eksyi aika ajoin erilaisten höyryjen
muodostamia ajelehtivia lauttoja. Varjot sulivat tasaiseksi valoksi.
Olin.yksi. Olin valo ja kaikkeus. Olin enemmän ja vähemmän. Yöllä. Niin yöllä olin minä.
Ikkunaa
katsonut satunnainen ohikulkija ei nähnyt mitään erikoista. Vain
heijastuksia valoista, itsestään. Valoton huone ikkunan takana ei
avautunut sitä katsovalle. Olisi pitänyt ensin unohtaa katsovansa pimeää
huonetta. Niin harjaantuneita ei vain ole montaa. Nekin, jotka osaavat,
ovat sylkykuppeja.
Ikkunan ohi ajelehti molekyylien tähtialus.
Matkalla kohti valoa, uutta aurinkoa, uusia kasveja ja kasvua. Aika
ajoin sisällä olija piti näkemästään.
Palasina. Vitun palasina. Mieli, keho, luottamus, viha, pelko, ajatukset. Palasina kaikki on palasina.
Paitsi
sydän. Suurempana kuin koskaan, sykkivä valta, rakkaus. Puhdas kosminen
rakkaus, johon ei ole sekoitettu yhtään ihmismielen värjäämää
mielikuvaa.
Puhdas kosminen kokonaisuus ja sen valo ja
pimeys;toivo ja epätoivo; kaikki solujen sisältämä yhdessä ainoassa
hetkessä. Puhdas elämänvoima ja sen vastavoima. Kaikkeus.
Ikkunasta
heijastui kuvajainen. Ulospäin. Vääristynyt, vääntynyt lasien iästä,
osittain sulanut kiinni kaikkeen. Kuvajainen aukesi sitä katsovalle.
Tuoltako minä näytän, mietti ohikulkeva. Korosti hieman meikkiään
peilaavan ikkunan pinnasta.
Kiiltävän asfaltin pinnasta kaikuu kaikkoava korkojen kalke.
Synkkää.
Vitun synkkää. Kaikkien kyyneleiden lomassa ainut onni oli tutustua
itseeni. Kuka olen, minne menen ja miksi. Ja minkä tähden sydämeni
hakkaa tälle maailmalle ja näille ihmisille.
Yössä on onnekseni
valoja. Värivalojen taivas, joka päiväsaikaan muuttuu harmaaksi
helvetiksi. Yö. Silloin hengitän vapaasti ilman ihmisiä.
Vapaus
olla ja hengittää. Vapaus ajatella juuri niinkuin haluaa. Vapaus laulaa,
vapaus tanssia, vapaus huumaantua hetken valoista, vapaus.
Säikähtäneet
naakat pyrähtivät lentoon. Huone muuttui kaaottiseksi, joka suuntaan
väilyviä varjoja. Ulkona ollut valo katosi. Ei enää varjoja. Ei lintuja
menneisyydestä. Vain pimeys.
Lohduttava pimeys hiljaisessa huoneessa.