Jos mä pyytäisin jumalalta, jotakin tosissani, ja jos kykenisin jotenkin erottelemaan, olenko todella tosissani, ja tiedänkö toivomani hintaa; jos minä toivoisin jotakin, tarvitsisiko sen silti toteutua? Entä jos kyse olisikin enemmästä, entä jos kyse olisi muusta kuin minusta, muusta kuin lähellä olevastani. Mitä toivoisin?
Lapsille hyvää?
Maailmanrauhaa?
Parempaa elämää kaikille? Mihin verrattuna ja mikä on parempaa?
Ymmärrystä ja taitoa nähdä asioita?
Ymmärrystä.
Ihmisen ymmärrystä ihmistä kohtaan, ihmisen ymmärrystä elämää kohtaan,
Ihmisen ymmärrystä
Rakkautta?
Viisautta?
Rauhaa sielulle ja ruumiille?
Joskus, kyllä, toivoisin sitä. Joskus toivoisin rauhallisten askeleiden kulkevan läpi maideni rauhoittaen raivoavat koirat, pelokkaat sudet, rauhoittaen sen villin luonnon ja sen valtavan sykkeen.
Rauhoittaen.
Joskus voisi vain toivoa olemassaolemattomuuttaan, ehkä kuitenkaan sitä todella tarkoittamatta.
Joskus taas voisi toivoa vahvempaa olemassaoloa.
Ovatko toiveet lopulta vain sanoja
ja sanat taas
luomassa todellisuutta
Sana toivo taas kertautui. Toki, sitä kaikki tarvitsevat.
VastaaPoistaYmmärrys luo rauhaa. Ymmärrys luo toivoa. Se myös antaa keskusteluyhteyden persoonien välille. Ilman ymmärrystä sanat ovat vain helinää. Ilman ymmärrystä ei kommunikaatiota synny. Kaikki pörisevät poteroissaan.
Mietin mikä on sitä parempaa elämää. Mä olen tullut tulokseen, että se on kuolevaisuuden ymmärrys. Kun ymmärtää, että tää kaikki joskus loppuu, tajuaa sen todellisen faktan, että elämä on ainutlaatuinen. Hetkistä tulee todellisia. Muodostuu ainakin ajoittainen ymmärrys kaiken merkityksestä. Ja varsinkin siitä, että millään ei kuitenkaan ole merkitystä. Vaikka me kuinka haluaisimme olla kukkona tunkiolla, meillä ei ole merkitystä. Mutta toinen toisillemme meillä voi olla merkitystä... suvulle, kumppanille, ystäville, kohtaaville...
Maailma liukuu aina kohti kaaosta. Järjestys on illuusio. Me teemme "järjestystä", jotta voimme hahmottaa maailmaamme ja "hallita" arvottuja tilanteita. Voimme muodostaa muka oletettuja tapahtumasarjoja, joiden kulkuun me muka vaikutamme. Mutta todellisuudessa meidän vaikuttamisellamme ei ole penninkään vertaa, jos tulee luonto ja näyttää voimansa. Ah, kaikki kauniit yrityksemme muodostaa tolkku. Silti me tukeudumme järjestykseen ja järjestelmään. Se rauhoittaa.
Ja jotta voimme elää suht'koht' järjissämme, luomme illuusion, että me ymmärrämme...
Ja mun tekstini ei ollut mikään edes runonsuuntainen. Se oli vain pohdintaa. Ja jos se ei ollut pohdintaa, niin oliko se sitten vain ajatuksilla kikkailua, jotta näyttäisi / kuulostaisi fiksummalta kuin on...
Poista