Sulautan verkkokalvoilleni avaruuden säkeet, soitanto saattaa hermoni lepomaailmaan hermojeni hermotilaan.
Olen vapaa tuntemaan ja menemään. Olen vapaa elämään ja kokemaan.
Olen vapaa huutavaan rakkauteen ja vapaa kauemmin mitä sanani soivat.
Olen toistanut sanojani tuhansien vuosien saaton, eksynyt aina uudelleen minuuteni pysymättömiin hetkiin tehden niistä pysyvän todellisuuden. Vaan vapauteni saa laulaa ja kuiskata sinun nimeäsi aina uudelleen ja uudelleen.
Tautofonia ruokkii talviset linnut
Hiljaisuuden hetki
Tähtien hengitys
Avaruuden suojaviitta sinun ylläsi
Planeettojen retki
Lehtien kuiskaus
Istun varjoisassa valossa huokaisten
Supernovien loisto
Massiivinen tähtivyö
Kietomassa huumaavaan hehkuusi kaikkeuden
Olet uskomaton
Leijun luonasi
ajattomaan matkaan sitoutuen
Nelipistevyöni
Uppoan penkkiin
Tulevaisuus loistaa tähdissä.
Palavan vedyn huuto
Propulsiomoottoreiden historia
Tapahtuu nyt ja tänään ja huomenna
Matka
Tähtienvälinen ikuisuus
Hiljainen kosketus
Sinun silmäsi ovat mukanani
Kannan sinun sanojasi ikuisuuksiin ja niiden taakse
Satumaiset kyyneleet
Leijuvat silmieni kalvoilla
Muistan sinut
Muistan sinut ja sinut
Olisitko vielä hetken osa todellisuuttani
Ennenkuin aika häviää
Tyhjyyden nimessä lausun sinulle nimen
Annan nimen kaikkeudelle
Annan nimen ja olevoitan sinutkin
Toivoisin sinun kuulevan sydämeni
Vaikken tiedä
Mitä se oikein tarkoittaa
Toivoisin sinunkin olevan matkassasi rauhassa
Hiljaisuudenkin vallitessa näkisit toivon peilautuvan kaikilta pinnoilta
Olemme osa todellisuutta. Osa kaikkeutta. Osa avaruutta. Osa universumin salattuja lakeja.
Rakkaus on voimavara. Usko elämään, kaikkeuteen, ja armollisuuteen suurimpia hyveitä.
Minä olen mennyttä, eikä minua oikeastaan ollut edes olemassa. Ja olin kuitenkin. Olin se, miksi minua ajattelit; olin se, miksi se naapuri minua ajatteli; olin häivähdys siitäkin, miksi itseäni ajattelin.
Minä olen vieläkin. Niin kauan, kuin sinun mielikuvasi värittävät minulle kasvit ja suulleni hymyn, niin kauan minä olen. Sinä päivänä, kun kukaan ei enää minua ajattele, minä katoan. Sinä hetkenä todellisuus muuttuu.
Vihlaisu rinnassani.
Luopumisen suurin haaste on päästää irti ja antaa ihmiselle tila elämään
Luopumisen suurin haaste.
En tiedä.
Valmistaudun koettelemukseen
Valmistaudun elämään
Valmistaudun luopumaan kaikesta lopustakin
Jotta voin omistaa kaiken
En tiedä, miksi kirjoitan
En tiedä, kuka olen
En tiedä todellisuuden luonteesta
En tiedä sinusta
Laula tai tanssi tai murehdi tai iloitse
Ole
Suurempi vielä sydäntäsikin
Jos se ikinä voi olla mahdollista.
Matka jatkuu
Toisaalla päättyy
Elämän loppumaton yö matkanteon välineenä
Sinisessä sumussa painun sinuun kiinni
Painan lantiolleni merkin sinusta
Pyhän pyhitetyn merkin
Sulan maahan
Tahtoisin tarttua hiuksiisi
Viedä niitä ja tuntea niiden paino veden jälkeen öisenä yönä tulenkajon lämmössä
Syvää unta
Elän sitä
Päivästä toiseen olen elämätön ja hiljainen. Kokonaisuutta kannattelen kaksin käsin ja toivon elämältä apua.
Tiedän sitä myös saavani, jos vain uskallan odottaa.
Hetkien lomassa, syleilyssä suuren salaisuuden; rakastan sinua
Kiedon tuhansien kultaisten paulojen punokset sydämesi ympärille tietääkseni sinut.
Elämän voittolaulu raikukoon, kaikukoot sävelet hiljaisten sellaisina iltoina, kun olemme yhtä.
7.2.2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommenttia jos siltä tuntuu. Kaikki huomioidaan. Tosin tän alustan kommenttikenttä kakoo aika ajoin ihan ihmeelllisesti.