Hiljaisuus
Kääriydyn käärinliinoihin
Purskeita epätoivosta valuu suupielistäni kattoa kohden
Missä olet rakkaani?
Joskus tulevaisuudessa
Rakkaus koskettaa minua
Kietoo sormensa ympärilleni
Joskus tulevaisuudessa
Elän kuitenkin nyt
Hiljaisuus
Lajitovereiden epätoivoiset tuskat kaikuvat tyhjissä saleissa, joita on huolella varjeltu pysymään tyhjinä. Elämää sellaisessa olemuksessa, joka ei tahdo elää. Käperryn viereesi. Tuskan täyttämään tyhjiöön. Happilaitteina ajatusten melankolia.
En aio elää tällaista elämää. En kykene murtumaan jokainen hetki ollessani hengetön, yksinäinen, ollessani vailla suojaa mahdollisimman paljon poistyöntäviä tapoja muassani.
Kyyneleeni eivät osaa vuotaa. Ne eivät tiedä enää, miten voittaa kontrollin tuoma lihasmuisti. Ne kertyvät minuun. Täyttävät minut. Olen kyynel. Suolainen pisara, valtamerten kaiku. Koskisitpa minuun. Koskisinpa sinuun. Kokonainen valtameri. Kokonainen planeetallinen suolaista nestettä odottaa. Odottaa. Odottaa. Odottaa.
Käärmeet tulevat paikalle. Niiden mustissa kehoissa huokuu kavala myrkky. Houkutus. Iljettävä totuus maistaa käärmeen kielen vipatus. Halu luikerrella, syvimpiin salaisiin sopukoihin, kietoutua limaiseen pukuun.
Käärmeet ovat kauniita. Niiden pinnassa kiiltelevät tuhannet timantit. Ne suuntaavat matkansa sisään raottaen varovasti porttien ovia.
Kauneus lepää. Antaa hengittää, armo juoksee polygoniavaruudessa valoa nopeammin. Kauneus lepää.
Käärme tulee luokseni. Silitän sen kaulaa, sen vartta, sen päätä. Tunnen, kuinka sen nälkä huutaa. Huomenna. Ja huomenna. Ja huomenna. Enkä lupaa mitään. Olemista, elämistä, tyytymistä, hiljaisuuden silittäminen käy uudella silityslaudalla mainiosti.
Autioitunut kaikkeus lepää kappaleina malliavaruudessa. Sen todellisuus on oleva toisenlainen. Pano. Tirskuvat silmät ja hengityksen kiivaus. Oleva tuhannesti.
Nälkä kiirii, sen huuto on korviahuumaava. Kosketuksen voimaan kaatuisivat tarkoin varjellut tornit ja niiden messiaat. Kellonsoittajista kutoutuisi rampoja ajan aaltojen raiskatessa todellisuutta.
Nälkä kaikkoaa. Sen kutsu, sen pyyntö ottaa kaikki. Sen toive saada kaikki välittämättä hinnasta.
Tumma puheeni kaikkoaa illassa. Tahtoisin liennyttää hormonaalisen tuskani. Poistaa painon päästäni, alavatsastani.
Ajattelen tätä nykyä, että se ei ole oikea tapa.
Siihen hiljennyn. Hauraan toiveen kera hauras mieheys ja naiseus. Jumalan edessä minä polvistun. Nöyrryn. En voi muutakaan.
19.1.2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommenttia jos siltä tuntuu. Kaikki huomioidaan. Tosin tän alustan kommenttikenttä kakoo aika ajoin ihan ihmeelllisesti.