Niitä syviä sanoja etsiessäni alan hukkumaan
Happea, vaan se ei riitä
Ja pinnalle on niin pitkä matka
Etsiessäni olen alaston
Silti panssareissa, jotka painavat minut pohjaan
Ja luulin hukuttaessa itseni
Että suojaudun uhalta
Hiljaisuuden kehät pyörimässä ympärilläni
Olenko lie kokonaisen ihmisen kuvajainen
Vaiko vain haamu
Jäänne jostain olleesta
Syksyisen Kasvimaan kummitus huhuilemassa menneen elämäni perään
...
Todellisuus väreilee
Olisinpa osa sitä, sanat pukevat kudoksia silkkiselle iholle
…
Hetket ovat lyhyitä, niiden herkässä huuhteessa koetan saada otteen suunnastani
Ja taas vuorovesivirtaus vie minut ulapalle
…
Muistutus menneestä kurvaa pihaan
Sillä on aurinkolasit ja se vetää röökiä
Jos vain kykenisivät ihmiset tyytymään siihen
Mitä onni on.
…
Yhden kellon viisarin lyönnin ajan uskoin olevani
Uskoin savun haihtuvan
Uskoin, että todellisuus on paljon enemmän mitä ihminen suostuu ymmärtämään
ollessaan individualistinen elämänmuoto
6.5.2023
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommenttia jos siltä tuntuu. Kaikki huomioidaan. Tosin tän alustan kommenttikenttä kakoo aika ajoin ihan ihmeelllisesti.