Tiedättekö, miltä tuntuu istua tyhjiössä
Jonka ainut ääni muistuttaa lasten naurujen kaiuista
Tiedättekö, miltä tuntuu istua yksin tyhjiössä
Nähden kaikki ympärillään
Nähdä ilmeet, nähdä eleet.
Tiedättekö, miltä tuntuu hukkua tyhjyyteen
Merkityksettömään mereen
Joka hiljaa huokaa vain kaikonneen maailman kaikuja
Tiedättekö, miltä tuntuu jättää puhelin odottamaan löytäjäänsä
Ja kävellä itse pois
Tiedättekö, minkälaisen matkan verran
Elämä on hyvä
Ja tiedättekö, milloin sen tarkoituksena on repiä aina auki uudelleen ja uudelleen ne samat vanhat haavat
Joihin ei haluaisi enää kajota
Tiedättekö, miltä tuntuu uskoa ihmeisiin ja nähdä joka päivä jonkin todistavan päinvastaista.
Tiedättekö.
Sisältäni käveli nuori poika
Se jätti puhelimen makaamaan laivan kannelle
Ja käveli itse pois.
Tiedättekö, se sattuu. Tiedättekö, kuinka kyyneleet ovat vuodesta toiseen vuotaneet, niin että niiden tilalle toivoo jopa kuolemaa.
Tiedättekö. Se on raukkamaista. Tiedättekö, luonto.
Se sanoo kuitenkin, ettei kenelläkään ole varaa arvostella toista.
Tiedättekö, armo. Sen kultaiset sulat ovat kaunista katsottavaa. Kuinka se laskeutuu kaikkeuden syleilystä antaakseen itsensä sinulle.
Allekirjoittaneena, istun laivan kannella. Olen taas jatkanut. Liian pitkään. Väsymys. Voimattomuus. Kehon läpilyövä ärtymys ja alati kalvava ikävä niiden ainoiden luo, ketä oikeasti kaipaa.
Eikä sellaisia henkilöitä ole enää olemassa. On vain tyhjyys. Läpikalvava, luotaava, raastava tyhjyys, jonka voi pukea kaikkiin mahdollisiin vaatteisiin ja aatteisiin, eikä se koskaan, ei koskaan, silti lopeta olemistaan olemassa. Jokainen sana, teko, ele, ilme, askel, lihaksen liike; vain tyhjyyden poistamista.
Tiedättekö, mitä ovat kyyneleet? Ne ovat niitä, joiden vuodattaminen vaatii sellaista rakkautta, jota ei kykene ottamaan vastaan. Tiedättekö. Se rakkaus, jonka isä antaa lapselleen. Jonka luomakunta antaa lapselleen. Jonka kaikkeus antaa lapselleen. Se rakkaus, joka on olemassa armollisena jokainen hengittämämme epätoivon ja toivon sekunti.
En voi viedä sinua sinne, missä olen ollut. En voi antaa sinulle kaikkea sitä, minkä näen. En voi antaa sinulle rakkautta, kykenemättä sitä kokemaan. En voi ja en voi. Ja voin kaiken ja enemmän. Voin tuoda sinulle tarhat niine hulluine hetkineen, voin tuoda sinulle kokonaisen universumin kokoisen kuvan tämän maailmankaikkeuden olemuksesta. Se vain edellyttäisi, että elämä olisi tapahtunut toisin.
Nykyinen poika, stressin ja unettomuuden runtelema kurja. Se vain katsoo, kuinka maailman sivut vaihtavat paikkaansa. Se vain katsoo, ja toivoo - parempaa maailmaa.
Se sai sen ja väsymys voisi ottaa osakseen. Viimein tuudittaa uneen. Helliä äidin lailla lasta kehdossa uinuvana. Antaa hellän suudelman, ja kaikki kaatuu vihaan.
Jos kosket minuun, minä en sula. Minun sisältäni sulaa ainoastaan tulivuoren aikaa sitten kivettyneet suojakerrokset. Minun sisältäni nousee feeniks, vaan se ei tahdo puhaltaa tulta ja elämää. Se tahtoo vain nukkua @laivassa saksan satamassa 20.3.2018 klo 1.38
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommenttia jos siltä tuntuu. Kaikki huomioidaan. Tosin tän alustan kommenttikenttä kakoo aika ajoin ihan ihmeelllisesti.