Kosketus

Palava muistikuva eilisen surusta pakottaa tämän päivän kierteeseen. Eilisen olemus oli eilen, nyt olen syntynyt uudelleen solujeni tasapainon hakiessa uutta suuntaa; silti ollen koko ajan minä, joka olin eilenkin. Todellisuus, multiversumi, energia, missä sinä elät ja mistä ajattelet saavasi kosketuksesi kaikkeuden sydämeen?

Todellisuuden tuli sisällä huutaa, vaatii, vapauteen pääsynsä haluavassa olemuksessaan. Hiipuva kutsu, kaikkeus, minne menit?

Oli päivä, jolloin kaikesta tuli totta. Jolloin kaikki maan päällä suli ja jäästä tuli vettä. Jolloin hengitin ensimmäistä kertaa ja otin viimeisen henkäykseni. Jolloin solujeni kaipuu ylitti hengen asettamat rajat ja jolloin minusta tuli fraktaalisen kaikkeuden orja. Sinä päivänä totuus vaihtui valheeksi.

Ajatuskoneiston ylikulkenut tuoksu halusi vain hyvää. Antoi matkalaiselleen kaiken sen, mitä ikinä mahtoi sijaita noissa äärimmäisissä vesissä: kauhua, toivoa, lepoa, rasitusta, sydämen sykettä ja väsymystä. Hetkeksi kuitenkin kaiken otti valtaansa suurempi. Jokaisen kohdalle on aikoinaan kirjoitettu jonkinlainen sana. Sanan suunta, merkitys, todellisuus; ne avautuvat eri aikoina eri tavoin. Sana

Sana. Mikä on sana ja kuinka kohtelet sitä? Oletko vihan lintu, joka pieksää armotta siipiään repiessään sulkiaan irti? Oletko armoitettu ja kaihottu kyyhkynen, oletko kaiken toistava papukaija, oletko raatoja repivä korppikotka, oletko pieni ja hento kakadu vai jättimäinen kotka, oletko viisas ja mukautuvainen varis? Lintu, oletko lintu? Voitko olla samaan aikaan kaikki linnut, vai oletko eriytynyt yhdeksi?

Minne ja minkälaiseen todellisuuteen toivoisit pääseväsi?

Todellisuus. Lukuisia mahdollisia todellisuuksia toteutumassa samaan aikaan. Olemisen riemu ja suru, viha ja armo. Tasapaino, konkluusio lepää tasapainon vaa'an lauteilla, ja jotkut joutuvat olemaan niitä, jotka tasapainottelevat tuon kiukaan äärellä.

Minulla on todellisuus, sinulla on todellisuus. Oma ja ikiaikainen, silti yhteinen, vaikka erillinen. Kokonaisuuden kuva on kauempana ja samaan aikaan käsin kosketeltavissa. Muovailtavissa, kuten aika, kuten ihminen, kuten maailma. Kaikki on täällä odottaen muotoilijaansa antamaan sille seuraavan rakastavan tai vihaavan kosketuksensa.

Rakkaus lempivä, viha hajottava, epäkosketus hiljaisuuden meressä ja solun uhmakas vaatimus saada haluamansa. Voimmeko ymmärtää todellisuutta kokonaisena äärettömien todellisuuksien ilmentymänä?

Voimmeko?

20.12.2020