Ei ole aamu. On iltapäivä. Päivä on kulkenut omalla tahdillaan, maalannut raukeaan tauluunsa.
Ei tietoa. Taas. Se tyhjyys. Se hullu raastava tyhjyys, mitä ei ruoat ei maallisen tarjonta ylipäätään vie pois.
Raastava, raaka tyhjyys. Miten edes sanoittaisin moisen. Tai liioittelisin mitä tahansa tyhjyyden olematonta ominaisuutta. Riippuuko lie olemiseni olemattomasta? Mihin perustan todellisuuteni korttitalon ja olen samaan aikaa puhaltamatta sitä nurin.
Todellisuus. Vaihteleva kokoelma aistikokemuksien palasia ajassa koottuna jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi.
Kokonaisuus. Vaihteleva kokoelma pieniä kokonaisuuksia koottuna jonkinlaiseksi toimivaksi yhteisöksi.
Yhteisö. Vaihteleva kokoelma erikokoisia yksilöitä koottuna jonkinlaiseksi toiminnalliseksi kokonaisuudeksi.
Raastava raaka tyhjyys lepää hartioilla. Venyttelee illusionäärisiä raajojaan ja haukottelee. Työntää niskaan neulojaan. Todellisuuden kantajat ovat vain tyhjyyden ohjastamia marionettinukkeja
Rakas tyhjyys. Tähän törmäsin jokin aika sitten. Kuinka tyhjyyden sanat olivat rakkauden hedelmiä, kuinka tyhjyyden lähestyvä läsnäolo oli kavalkadi elämälle.
Kuinka elämä vaihteleekaan. Kuinka rakkaus ja todellisuus risteilevät eri-ulottuvuuksisten matriisien pinnoilla kimpoillen - kuin moniulotteinen biljardipöytä pallojen kimpoillessa sadoissa ulottuvuuksissa.
Rakas tyhjyys. Kiitos olemassaolostasi.
26.9.2022
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommenttia jos siltä tuntuu. Kaikki huomioidaan. Tosin tän alustan kommenttikenttä kakoo aika ajoin ihan ihmeelllisesti.